Uusimmat

EA on yhä valmis Nintendo-yhteistyöhön

02.11.2015 10:00 Juho Anttila

Vuoden 2011 E3-messuilla kaikki oli vielä toisin. Nintendo esitteli Wii U -konsoliaan ja isot julkaisijat ilmaisivat kuorossa innostuksensa uuden laitteen tarjoamista mahdollisuuksista. Kaksi vuotta myöhemmin suuret julkaisijat olivat käytännössä hylänneet Wii U:n ja esimerkiksi EA ilmoitti, ettei sillä ollut työn alla yhtään Wii U -julkaisua.

EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson sanoo, että hiljaisista ajoista huolimatta julkaisija on yhä valmis Nintendo-yhteistyöhön. Wilsonin mukaan firman suhteet Nintendoon ovat aina olleet erinomaiset ja niin kauan, kun yhteistyö on mielekästä bisnesnäkökulmastakin tarkasteltuna, siihen ollaan valmiita.

Wilson ei maininnut erikseen, tarkoittiko hän uusilla mahdollisuuksilla Nintendon tulevaa NX-konsolia, vai onko mahdollista nähdä merkittäviä EA-julkaisuja myös Wii U:lla. EA on havainnut, että pelejä pelataan yhä useammalla eri alustalla, joten tarjonnan rajaaminen vain muutamalle suosituimmalle konsolille ei tulevaisuudessa ole enää välttämättä viisas bisnesstrategia.

Lähde: WCCFTech

Lisätietoja: EA:n kotisivu, Nintendon kotisivu

Lisää aiheesta

Wii U -myynnit kasvoivat viime vuodesta

EA ei ole kiinnostunut HD-uusioversioista

Nintendo NX -softapaketteja jaetaan jo pelikehittäjille