Uusimmat

EA:n Riccitiellon lähtölaskenta käynnissä?

17.01.2010 14:50 Jouni Mäki-Panula

Electronic Artsin pitkään jatkunutta kompurointia seuranneiden tahojen mukaan toimitusjohtaja John Riccitiellon aika alkaa olla vähissä. EA kertoi aiemmin viikolla katsauksessaan, että yhtiö ei todennäköisesti saavuta itselleen asettamia tavoitteita kuluvan tilikauden tulokseen liittyen. Sijoittajien mitta alkaa olla täynnä, eivätkä analyytikotkaan povaa Riccitiellon aseman ainakaan kohenevan huonojen vuosineljännesten seuratessa toisiaan.

”Aina kun alisuorittaa, pitäisi olla huolissaan työpaikastaan”, kuvaili analyytikko Mike Hickey Riccitiellon tilannetta.

Hickeyn mukaan sijoittajat tuntevat olevansa petettyjä, eikä toimiva johto vaikuta enää välittävän heistä. Nykyisellä johtotiimillä ei ole enää varaa alisuorittaa, sillä sijoittajien toleranssi alkaa olla lopussa. Uutta lisävuotta tilanteen paikkaamiseen ei ole tulossa.

Myös EA:n hallitus on saanut osakseen arvostelua, koska ei ole kyennyt pistämään nykyistä toimivaa johtoa kuriin. Riccitiellon aikana EA:n arvosta on kadonnut 11 miljardia dollaria.

Jos Riccie-boy kengitään pihalle, niin se on ehkä voitto sijoittajille mutta tappio pelaajille. Nimenomaan Ricci kun on puhunut hyvien ja omaperäisten pelien puolesta, vaikka valittu linja ei olekaan oikein osoittautunut nintendomaiseksi rahasammoksi.

Lähde: Industry analysts claim investors are unhappy with EA management.

Lue myös

Arvostelu: Army of Two: The 40th Day (PS3, Xbox 360)

Blu-rayn kapasiteetti nousi 33 gigaan

Kane & Lynch 2: luoteja ja takatukkia

Microsoft: Xbox on 3D-konsoli

Muropaketin uusimmat