Uusimmat

EA:n toimitusjohtaja erosi – huono juttu pelaajien kannalta

19.03.2013 10:56 Jukka O. Kauppinen

Työpaikat ovat pelialalla perinteisesti epävakaat. Mitä korkeammalla istut, sen helpommin saat kenkää. EA:n toimitusjohtaja John Riccitiellon potkuja on ounasteltu jo monta kertaa aiemminkin, mutta nyt niistä tuli totta. Syy on sama, mitä ounasteltiin herran potkujen syyksi jo kolme vuotta sitten: firman alisuoriutuminen.

Riccitiello teki EA:lla pitkän pätkän. Toimitusjohtajana kuusi vuotta ja sitä aiemmin seitsemän vuotta operatiivisena johtajana. Tänä aikana on nähty niin konsolisukupolvien vaihtumista, sosiaalisen pelaamisen nousu, iOS- ja tablet-laitteiden ponnahdus tyhjästä ja monta muuta merkittävää teknologista ja asenteellista muutosta, joiden yli herra luovi yhtiönsä varsin menestyksellisesti.

Näin jo vuonna 2010:

Hickeyn mukaan sijoittajat tuntevat olevansa petettyjä, eikä toimiva johto vaikuta enää välittävän heistä. Nykyisellä johtotiimillä ei ole enää varaa alisuorittaa, sillä sijoittajien toleranssi alkaa olla lopussa. Uutta lisävuotta tilanteen paikkaamiseen ei ole tulossa. Myös EA:n hallitus on saanut osakseen arvostelua, koska ei ole kyennyt pistämään nykyistä toimivaa johtoa kuriin. Riccitiellon aikana EA:n arvosta on kadonnut 11 miljardia dollaria.

Loppumetreillä kuitenkin vain yhdellä asialla on merkitystä: tuloksella. Ja se ei yltänyt ennusteiden ja tavoitteiden tasolle. Niinpä Riccitiello sai kunnian erota ennen kuin hänet erotettaisiin.

”Tämän vuoden suhteen emme yltäneet taloudellisiin tavoitteisiimme, ja olemme selvästi jäljessä vuosi sitten tekemästämme suunnitelmasta. EA:n osakkeenomistajat ja työntekijät vaativat parempaa tulosta, ja minä olen vastuussa epäonnistumisestamme.”

Riccitiellon ero ei liity millään tapaa SimCityn julkaisuun, vaikka moni on ehättänyt niin toitottamaankin. EA ei vain yltänyt taloudellisiin tavoitteisiinsa ja siinä se. Ja tässä kohden mennäänkin ikäville vesille. Vaikka Riccitiello onkin bisnesmies, on hän ollut vahvasti pelaajan puolella puheissaan ja tavoitteissaan. Nimenomaan Riccitiello on puhunut omien, vahvojen pelisarjojen ja hyvien pelien tärkeydestä, EA:n vastuullisuudesta pelaajaa kohtaan ja jopa vähän sivuuttanut vuotuisten pelisarjojen tärkeyttä uusien, vahvojen pelien suhteen.

2008:

EA:n uuden strategian mukaisesti pelistudioiden annetaankin laiduntaa vapaina omia pelivisioitaan märehtien, eikä menneiden vuosien lisenssijatko-osien pakkopullaan haluta palata. ”Laatu, hyvät pelit, ovat pelibisneksen tärkein puoli. Minusta me astumme askeleen taaksepäin joka kerta, kun otamme jonkin lisenssin ja teemme siitä surkean pelin”, Riccitiello laukoi.

2011:

Riccitiello ynnäsi teknologiakonferenssissa, että vielä seitsemän vuotta sitten EA oli pelikukkulan kuningas. ”Sitten pelimme murenivat käsiin, kehityskustannukset kasvoivat pilviin emmekä pystyneet vastaamaan digitaalisuuden haasteeseen. Need for Speed -sarja pilattiin ja pelisarjojen vuosipäivitykset valtasivat alaa. Hyvät pelit yksinkertaisesti loppuivat.”

Riccitiello olikin hyvä johtaja nimenomaan pelaajien kannalta. Ja kun hänet siirretään syrjään yhtiön liian huonoksi jääneen tuloksen takia, niin ei tarvitse kahta kertaa miettiä millainen yhtiön uusi luotsi on. Seuraavan toimitusjohtajan tavoite on nimenomaan firman tuloksen parantaminen keinolla millä hyvänsä. Jos ei potkuaallolla, niin sitten pelijulkaisuja ja rahastuspuolta viilaamalla. Lisää rahastusta. Lisää maksullisia DLC:tä ja mikromaksuja. Lisää pay2winiä. Lisää kaikkea, jolla firman tulosta saadaan ylöspäin.

Vaikka muutos onkin usein hyvästä, Riccitiellolla oli oikeasti hyviä linjauksia ja hän yritti pitää EA:n rehellisellä tiellä, vältellen pikavoittojen hakemista ja jopa katuen monia firman muinaisina vuosina tekemiä virheliikkeitä ja munauksia. On ihan turha kuvitella, että hänen seuraajansa lähtisi panostamaan omalaatuisiin taidepeleihin tai drm-vapaisiin offline-yksinpeleihin.

Riccitiello 2008:

EA tuntuukin panostavan poikkeuksellisen paljon huomiseen, vaikka tämän päivän kustannuksella. Panostetaan peleihin ja laatuun, eikä pelkkään sieluttomien jatko-osien tehtailuun, firman motto kuuluu. Tämä linja tuokin varmasti paremmat tulokset pitkällä tähtäimellä kuin sijoittajien himoitsemat pikavoitot.

Kuten myös:

”Suurin pelkomme on että parhaat pelikehittäjät lähtisivät. Ja omasta kokemuksestani EA:lla voin todeta, että tämä pelko on todellakin aiheellista. Meillä on ollut omat epäonnistumisemme,” Riccitiello tunnusti viitaten yhtiön aikaansaannoksiin sellaisten kuuluisien pelitalojen kuin Bullfrog, Origin Systems ja Westwood kanssa. ”Ne olivat upeita studioita, jotka loivat upeita tuotteita. Silti ne eivät ole enää olemassa. Jotain meni rikki. Yhteistyö ei toiminut kuten me tai he toivoivat. Voin sanoa suoraan että me EA:lla mokasimme. Minä olin siinä mukana, joten minä mokasin.”

Lisää aiheesta

EA lupaa: ei enää surkeita lisenssipelejä

EA pörssiristiaallokossa, Riccitiello uskoo ja ostaa

EA: munailimme ja pilasimme Bullfrogin, Originin ja Westwoodin

EA:n pomo puhuu uudesta Need for Speedistä ja huonoista elokuvista

EA:n Riccitiello: olimme lihavia ja itsetyytyväisiä

EA:n Riccitiellon lähtölaskenta käynnissä?