UUSIMMAT

Edes He-Man ja Cobra eivät tee Toy Soldiersista siedettävää

02.10.2015 10:00 | Miikka Lehtonen

Toy Soldiers on pelisarja, josta olen pitänyt jo vuosien ajan. Hyvä yhdistelmä tower defenceä, lelumaista meininkiä ja tiukkaa toimintaa avasivat sydämeni jo ensimmäisen pelin myötä.

Niinpä voisi kuvitella, että kun mukaan heitetään G.I. Joe, Cobra, He-Man ja muita muikeita lisenssejä, hymyni olisi leveä. Ja ehkä olisikin, ellei peli olisi täyttä tuubaa.

Ideana on ollut, että esimerkiksi He-Manin leikellessä vihollisiaan ja huutaessaan iskulauseitaan taustalla pauhaisi TV-sarjan tunnari. Ilmeisesti siihen ei sitten kuitenkaan saatu oikeuksia, joten taustalla soikin megapaska ”vähän sinne päin” –henkinen sovitus TV-sarjan tunnarista.

Pelin mukana tulevia sankareita pystyy myös kustomoimaan heittelemällä käyttöön jos jonkinlaisia aseita ja varusteita. Vitosen kappalehintaan – korostan tätä, koska helvetti sentään, että onkin DLC:llä taas hintaa – myytävien lisäarmeijoiden sankareilla taas ei. Niillä leikitään, kuten valmistaja on halunnut.

Eikä se valitus siihen lopu. Ehei.

Lue toki loputkin arvostelusta!

Muropaketin uusimmat