Uusimmat

eDome 14 vuotta sitten: mitä tapahtui joulukuussa 1999?

28.11.2013 13:15 Jukka O. Kauppinen

eDomen pitkän historian varrella olemme ehtineet uutisoimaan yhdestä jos toisestakin aiheesta. Aloitamme kokeilumielessä arkistojen kaivelun ja taatusti wanhojen uutisten uudelleenjulkaisun. Mitä kaikkea muinaisuudessa onkaan tapahtunut? Joulukuun 1999 kaksi ensimmäistä viikkoa olivat täynnä jos jonkinlaista jännää. Falcon 4.0 –tiimi sai potkut, huhut väittivät että Daikatana olisi sittenkin paska peli, Unreal Tournamentia sensuroitiin, Ultima Ascensionia viriteltiin, Counter-Striken beta 4.1 julkaistiin, Interstate’82:sta tuli demo ja suomalaisen Supreme Snowboarding -pelin demo tuli ladattavaksi.

eDomen linjalla luettavat uutisarkistot eivät valitettavasti ulotu ajallisesti kovinkaan kauas taaksepäin. Sivustoa on vuosien mittaan siirrelty alustalta toiselle ja jokaisessa järjestelmäpäivityksessä on hukkunut vanhoja juttuja, toimituksen suruksi. eDomen toimituksen ja vanhan tuottajamme Jartzan ansiosta arkistoista pystyttiin kuitenkin tekemään varmuuskopio, ennen kuin vanhat palvelimet tietokantoineen siirtyivät bittien taivaaseen. Sukellamme nyt arkistojen saloihin ja muistelemme millaista pelaajan arkipäivä oli ennen muinoin.

Aloitamme arkistojen tutkailun arkisto-arkeologian vanhimmasta päästä. Muinaisimmat uutiset ja artikkelit 1997-1999 väliseltä ajalta ovat luultavasti iäksi menetettyjä. Uutiset ovat raakamuodossaan, tietokannasta kopioituina, eivätkä alkuperäisessä esitysasussaan.


 

(01.12.1999) Sid Meierin seuraava peli?

Firaxis Games <http://www.firaxis.com/> on avannut saitilleen mysteerisen sivun <http://www.firaxis.com/sidsnextgame/>, jossa vihjataan että legendaarisen Sid Meierin seuraava suuri peliprojekti julkistettaisiin joulukuun 17. päivä. Tuskin maltamme odottaa.

(01.12.1999) Wild Wild West kultaan

Onnettomaan Wild Wild West -elokuvaan perustuva peli, Wild Wild West: The Steel Assassin, on lähtenyt monistettavaksi myyntiä varten. Pelin odotetaan saapuvan kauppoihin joulukuun 7. päivä.   (01.12.1999) Activision uskoo Quake III:n menestykseen

Activisionilta <http://www.activision.com> ei ainakaan puutu uskoa Quake III Arenan menestykseen. Firma on nimittäin painattanut pelistä yhteensä /miljoona/ kopiota joulukuun puolessavälissä alkavaa myyntiä varten. Painos on kieltämättä suuri kun ottaa huomioon, että tiettävästi yksikään nettipeli ei ole tähän mennessä yltänyt lähellekään miljoonamyyntiä.

(01.12.1999) Ohjeita Ultima Ascensionin virittelyyn

Ultima IX: Ascensionin saitille <http://www.ultima9.com/> on ilmestynyt sivu <http://www.ultima9.com/tips.html>, jossa neuvotaan pelin grafiikka-asetusten optimoinnissa. Origin <http://www.origin.ea.com> ei kuitenkaan aio tyytyä pelkästään neuvojen antamiseen, vaan on parhaillaan painiskelemassa myös uuden päivityksen kimpussa, jonka pitäisi parantaa Ultiman nopeutta etenkin Direct3D-tilassa.

(01.12.1999) Baldur’s Gate II:n laitevaatimukset

Interplay <http://www.interplay.com/> on julkistanut tietoa Baldur’s Gate II:n <http://www.interplay.com/bgate2/> laitevaatimuksista. Pelin minimikokoonpanon kerrotaan olevan 32 megatavun muistilla varustettu Pentium 200. Baldur’s Gate II tukee OpenGL-pohjaista 3D-kiihdystä, mutta se toimii myös ilman 3D-korttia.    

(01.12.1999) Pool of Radiance saa jatkoa!

Vuonna 1988 julkaistu Pool of Radiance, peli joka aloitti Advanced Dungeons & Dragons -lisenssillä varustettujen roolipelien tulvan, on yli kymmenen vuoden tauon jälkeen saamassa jatkoa! Pool of Radiance 2:ssa <http://www.mindscape.com/poolofradiance/> epäkuolleet kävelevät jälleen /Phlanin/ kaupungin kaduilla, ja niinpä sankarijoukkion on taas kerran tunkeuduttava mystiseen /Myth Drannoriin/ etsimään keinoa kaupungin pelastamiseksi. Peli perustuu Advanced Dungeons & Dragons -lautaroolipelin kolmannen painoksen sääntöihin.

Pool of Radiance 2 julkaistaan tänä talvena, ja sen suunnittelusta vastaa Stormfront Studios <http://www.stormfront.com/>. Pelin äskettäin avattuja sivuja voi käydä tutkailemassa osoitteessa www.mindscape.com/poolofradiance <http://www.mindscape.com/poolofradiance/>.   

(01.12.1999) Dosen myydyimmät PC-pelit marraskuussa

Tässä helsinkiläisen multimediakauppa Dosen <http://www.dose.net> myydyimpien PC-pelien lista marraskuulta. Lokakuun ykköspeli Rogue Spear on pudonnut pari pykälää kolmanneksi, ja kakkosena ollut Age of Empires 2 on ottanut sen paikan myydyimpänä pelinä. Mielenkiintoisesti Half-Life on taas kerran ilmestynyt kärkikymmennikköön, ilmeisesti Counter-Strike-modin suosion siivittämänä.

_PC-pelit top 10:_

1. Age of Empires 2

2. GTA 2

3. Rainbow Six: Rogue Spear

4. Driver

5. Fifa 2000

6. Delta Force 2

7. Rally Championship

8. Rayman 2

9. Freespace 2

10. Half-Life Game of the year edition

(01.12.1999) Quake III Arena kaupoissa huomisesta lähtien!

Activisionilta <http://www.activision.com> kantautuu mielenkiintoinen tieto: Quake III Arenan pitäisi olla ensi viikon maanantaihin mennessä yleisesti saatavilla – tosin vain Yhdysvalloissa. Suomeenkin peliä saataneen vielä ennen joulua.

(02.12.1999) Ei Tribes Extremeä Sierralta

Sierran <http://www.sierra.com> alainen Dynamix <http://www.dynamix.com> on päättänyt keskeyttää Tribes Extremen kehitystyön. Raha ei tällä kertaa kuitenkaan ollut syynä, vaan se, että jo pahasti myöhässä ollut projekti todettiin yksinkertaisesti liian aikaa vieväksi. Nyt pelin sisältö ollaan hajauttamassa osaksi Tribes 2:ta – joka siis on laajentumassa Extremeen tarkoitetulla yksinpeliosiolla. Osia Tribes Extremen moninpelisisällöstä tullaan myöskin jatkossa julkaisemaan ilmaisina päivityksinä vanhaan StarSiege: Tribesiin <http://www.starsiegetribes.com>.

(02.12.1999) Unreal Tournament ja OpFor kaupoissa!

Pikainen tarkistuskierros paikallisiin pelikauppoihin paljasti, että sekä Half-Lifen lisälevy Opposing Force että Unreal Tournament, ovat molemmat tulleet myyntiin Suomessa! SWAT 3 antaa kuitenkin vielä odotuttaa itseään, sillä pelin myynti alkanee vasta lauantaina tai ensi viikon maanantaina.   (02.12.1999) Wheel of Time Suomessa

Toptronicsilta kerrotaan, että ensimmäinen erä Unrealin engineä käyttävää Wheel of Time -toimintaroolipeliä on juuri saapunut Suomeen. Pelin pitäisi olla siis lähipäivinä myynnissä kautta maan.   

(02.12.1999) Matopeliä kolmiulotteisesti

Atte Ilvessuo WAH-Softwarelta <http://www.wah-software.net> mailasi meille tietoa uudesta, kotimaisin voimin tehdystä shareware-pelistä nimeltä BoaBite3D <http://www.wah-software.net/>. Kyseessä on eräänlainen kolmiulotteinen matopeli, joten pelin säännöt lienevät selvät ainakin Nokia-kännykkäväelle.

BoaBite3D:n shareware-demon voi imuroida täältä <ftp://ftp.edome.net/demot/puzzlepelit/boabite3d_shareware_demo_v1_00_www_edome_net.zip> (6,8 MB). Shareware-versiosta puuttuu pelin myyntiversiossa oleva kaksinpeli jaetulla ruudulla.    

(03.12.1999) Linuxin Quake III Arena joulun jälkeen

Quake III Arenan Linux-käännöksestä huolehtiva Loki Software <http://www.lokigames.com/> on ilmoittanut, että pelin Linux-versio julkaistaan joulukuun 27. päivä. Linux-käännöstä voi jo nyt ennakkotilata Lokin Quake III Arena -sivuilta <http://quake3.lokigames.com/>.    

(03.12.1999) Counter-Striken beta 4.1 julkaistu!

Counter-Striken <http://www.counter-strike.net/> jo muutaman viikon itseään odotuttanut 4.1 -serveripätsi on julkaistu. Päivitys sisältää mm. seuraavat korjaukset ja muutokset:

Kuolleiden pelaajien tiimichätti (eli messagemode2) ei näy enää vastustajille. Pommin ja purkuvälineiden ikonit nyt oikein. Häviävälle tiimille pienempi sääliraha. Terroristit voivat kerätä väärään paikkaan jätetyn pommin kyyristymällä sen kohdalla. Pommin aikaraja muutettu 35 sekunttiin. P228-pistoolin tehoa laskettu. Pelaajat eivät enää voi ostaa varusteita kuolleena (edellisen version bugi). Aseiden tarkkuuksia hienosäädetty.

Kyseesssä on siis pelkkä serveripäivitys, joten pelaajien ei tarvitse imuroida yhtikäs mitään. Serveriylläpitäjät voivat hakea päivityksensä Counter-Striken kotisivulta <http://www.counter-strike.net/>.

eDome tulee päivittämään Counter-Strike-serverinsä versioon 4.1 heti kun päivityksestä julkaistaan Linux-versio. 

(04.12.1999) SimCity siirtyy korttelitasolle

Maxis <http://www.maxis.com> on avannut sivunsta vuoden 2000 helmikuussa julkaistavalle Sims <http://www.thesims.com/>-pelilleen. Simsissä mittakaava on viety SimCityjen kaupunkien rakentelusta korttelitasolle, joten pelaaja pääsee nyt ensimmäistä kertaa päällepäsmäröimään yksittäisten asukkaiden tekemisiä. Pelin sivut löytyvät osoitteesta www.thesims.com <http://www.thesims.com/>.    

(04.12.1999) The Longest Journeyn demoon kielipätsi

Muutama päivä sitten julkaistuun ranskankieliseen The Longest Journey -seikkailupelin demoon <ftp://ftp.edome.net/demot/seikkailu_ja_roolipelit/longest_journey_demo_french_language_versio.zip> (79 MB) on nyt saatavilla päivitys, joka lisää peliin englanninkielisen teksityksen. Päivityksen voi imuroida täältä <ftp://ftp.edome.net/paivitykset/pelipaivitykset/the_longest_journey_demo_language_patch_french_to_english_www_edome_net.exe> (0,5 MB). Pelistä tullaan julkaisemaan piakkoin myös ”aito” englanninkielinen versio, puheinen päivineen.    

(04.12.1999) Quake III Arenan CD-avaimista

id Softwaren <http://www.idsoftware.com> Christian ”Xian” Antkow muistuttaa uusimmassa .planissaan <http://www.webdog.org/plans/10/>, että pelaajien tulee olla varovaisia Quake III Arenan myyntiversion CD-avainten kanssa. Antkow kertoo, että CD-avaimet (joilla tarkistetaan että peli ei ole piraattiversio) säilötään kryptaamattomana q3config.cfg:ssä. Tämän takia omia Quake III:n konfiggeja ei tulisi lähetellä muille pelaajille ilman, että poistaa niistä CD-avaimen sisältävän rivin ”set _cl_cdkey xxx…” 

(06.12.1999) Close Combat IV kaupoissa

Suositun Close Combat <http://www.closecombat.com/> -strategiapelisarjan neljäs osa, Battle of the Bulge <http://www.closecombat.com/>, on tullut myyntiin Suomessa. Pelistä kiinnostuneet voivat imuroida sen pelattavan demon täältä <ftp://ftp.edome.net/demot/strategia_ja_sotapelit/close_combat4_demo.exe> (52 MB).

(06.12.1999) Lisää Jagged Alliancea!

Sirtech <http://www.sir-tech.com/> on ilmoittanut tekevänsä Jagged Alliance 2:lle <http://www.jaggedalliance.com/> lisälevyä nimeltä Unfinished Business <http://www.jaggedalliance.com/unfinishedbusiness/index.html>. Laajennus tulee sisältämään kymmenen uutta pelihahmoa, kymmenen uutta asetta ja uuden kaksikymmentä sektoria käsittävän pelialueen. Levy julkaistaan vuoden 2000 helmi-maaliskuussa.    

(07.12.1999) Freespace 2:lle lisätehtäviä

Volitionilta <http://www.volition-inc.com/> kerrotaan, että Freespace 2:lle <http://www.freespace2.com> aiotaan lähiviikkoina julkaista kokoelma ilmaisia lisätehtäviä moninpeliin. Sen sijaan uusia päivityksiä ei muutama päivä sitten julkaistun versio 1.2 pätsin <ftp://ftp.edome.net/paivitykset/pelipaivitykset/freespace2_patch_v1_2_www_edome_net.exe> (1,0 MB) jälkeen ole enää luvassa, ellei pelistä sitten löydy lisää bugeja jotka vaatisivat korjaamista. 

(07.12.1999) Uusi päivitys Rally Championship 2000:een

Magnetic Fields <http://www.rallychampionship.co.uk/> on julkaissut uuden päivityksen Rally Championship 2000:een. Päivitys on muuten täsmälleen sama kuin edellinen, marraskuussa julkaistu, mutta se ei enää sisällä viallista koodia. Uuden päivityksen voi imuroida täältä <ftp://ftp.edome.net/paivitykset/pelipaivitykset/rally_championship2000_patch2_www_edome_net.zip> (0,5 MB). 

(07.12.1999) Supreme Snowboarding eDomessa

Suomalainen HouseMarque <http://www.housemarque.com/> on julkaissut demon <ftp://ftp.edome.net/demot/urheilupelit/supreme_snowboarding_demo_www_edome_net.exe> (51 MB) mainiosta lumilautailupelistään, Supreme Snowboardingista <http://www.supreme-snowboarding.com/index.html>. Demo vaatii 3D-kortin ja vähintään P233 ja 32 MB tasoisen laitteiston.

(07.12.1999) Kilpa-autoilua ruotsalaisittain

Amigalle aikoinaan flipperipelejä vääntänyt ja sittemmin Motorheadin <http://www.dice.se/motorhead> tehnyt Digital Illusions <http://www.dice.se/> on julkaissut demon uusimmasta pelistään, Swedish Touring Car Championshipstä. Kyseessä on siis autopeli, jossa ajetaan kilpaa Ruotsin vakioautosarjassa. Pelin demolla on kokoa 33 megatavua ja sen voi imuroida täältä <ftp://ftp.edome.net/demot/autopelit/swedish_touring_car_championship_demo_www_edome_net.zip>.    

(08.12.1999) Final Fantasy VIII PC:lle!

Squaresoftin <http://www.squaresoft.com/> roolipelieepoksen, Final Fantasy VIII:n <http://www.ff8-pc.com/>, PC-käännös on liki valmis, mistä todisteena siitä on nyt julkaistu pelattava demo! Demolla on kokoa 67 megatavua ja sen voi imuroida täältä <ftp://ftp.edome.net/demot/seikkailu_ja_roolipelit/final_fantasy8_demo_www_edome_net.zip>.

(08.12.1999) Unreal Tournament sensuurin kourissa

Epic Games <http://www.epicgames.com/> on joutunut tekemään muutoksia Unreal Tournamentin <http://www.unrealtournament.com> Saksan markkinoille tarkoitettu versioon, jotta peli läpäisisi maan tarkat sensuurisäännökset. Saksalaisessa Unreal Tournamentissa ihmishahmot on korvattu roboteilla, veri mustalla öljyllä ja räjähdyksissä pitkin seiniä poukkoilevat irtojäsenet ruuveilla ja muttereilla. Myös pelin taustatarinaa on muokattu niin, että se vastaisi paremmin ruudulla näkyvää robottimäiskintää. Että näin Saksassa.

(08.12.1999) Falcon 4.0:n tekijätiimi sai kenkää

Microprosen <http://www.microprose.com> omistava Hasbro Interactive on taloudellisiin syihin vedoten päättänyt irtisanoa Falcon 4.0:n <http://www.falcon4.com/> kehitystiimin kokonaan. Niinpä eilinen Falcon 4.0:n versio 1.08 -päivitys <ftp://ftp.edome.net/paivitykset/pelipaivitykset/falcon4_0_patch_v1_08_us_www_edome_net.exe> (18 MB) tulee jäämään pelin viimeiseksi.

Falcon-tiimin irtisanominen on osa Hasbro Interactiven sisäistä uudelleenjärjestelyä, jossa konserni vähentää työvoimaansa liki kahdellakymmenellä prosentilla. Tämä tietää työpaikan menetystä yhteensä reilulle kahdelletuhannelle työntekijälle, samalla kun Hasbro keskittää toimintaansa Euroopasta ja Amerikasta Aasiaan.

(08.12.1999) Daikatana pian valmis

Ion Stormin <http://www.ionstorm.com/> vuosi sitten julkaiseman moninpelidemon perusteella kiusallisen huonolta vaikuttanut Daikatana <http://www.daikatana.com/> alkaa olla valmis, ainakin jos pelin julkaisijaan, Eidos Interactiveen <http://www.eidos.com/>, on uskominen. Daikatanan pitäisi siis tulla myyntiin Yhdysvalloissa 17. päivä joulukuuta. Suomeen peli tuskin ennättää enää tämän vuoden puolella.   

(08.12.1999) Pelien väkivalta taas tapetilla

Stomped <http://www.stomped.com/> on haastatellut Yhdysvaltain armeijan evp. everstiluutnantti David Grossmania tietokonepelien väkivallasta. Haastattelu <http://www.stomped.com/interviews/colgrossman.html> on sikäli mielenkiintoinen, että Grossman on opettanut tappamisen psykologiaa West Pointin sotilasakatemiassa Yhdysvalloissa, ja siten pystyy tukemaan väitteitään muutenkin kuin MuTu-pohjalta. Grossman uskoo vakaasti, että väkivaltaiset tietokonepelit – tai ”murhasimulaattorit”, kuten hän itse niitä nimittää – ovat äärimmäisen haitallisia nuorisolle, sillä ne ehdollistavat lapsia tappamaan, vetämään liipaisimesta ajattelematta. Vaikka useissa amerikkalaisissa tv-ohjelmissakin esiintynyt Grossman tavoittelee selkeästi julkisuutta värikkäillä mielipiteillään, on hänellä kieltämättä ihan mielenkiintoisiakin ajatuksia. Esimerkkinä mainittakoon, kun hän kuvailee pelaajilta saamiaan uhkauskirjeitä: ”Väität että tietokonepelit tekevät ihmisiä väkivaltaisiksi; se ei ole totta, ja kun väität moista se tekee minut niin vihaiseksi että haluan tappaa sinut!”

(10.12.1999) Total Annihilation tekijän seuraava peli

Chris Taylorin suunnittelema Total Annihilation <http://www.totalannihilation.com> on monille – minullekin – se paras ja ainoa oikea reaaliaikainen strategiapeli. Vaikka Total Annihilationin jälkeen Taylor onkin ollut tekemistään vaiti, niin hän ei suinkaan ole ollut toimettomana. Chris on nimittäin puuhastellut yhdessä suunnittelutiiminsä, Gas Powered Gamesin <http://www.gaspoweredgames.com/>, kanssa Dungeon Siege <http://www.dungeonsiege.com/> nimisen pelin parissa. Kyseessä on toimintapainotteinen fantasiaroolipeli, jossa pelaaja pääsee seikkailemaan suuressa 3D-maailmassa ja taistelemaan pahoja voimia vastaan. Mitään tarkempaa tietoa pelin juonesta tai sisällöstä ei vielä ole saatavilla.

Pelin kerrotaan valmistuvan joskus vuoden 2000 jälkipuoliskolla ja sen julkaisee Microsoft Games <http://www.microsoft.com/games>.    

(10.12.1999) Daikatana kelvoton?

Gamespotin julkaiseman uutisen mukaan, Eidos Interactiven <http://www.eidosinteractive.com/> laadunvalvontayksikkö olisi hylännyt Daikatana <http://www.daikatana.com/> ”myyntiversion”, ja antanut Ion Stormille <http://www.ionstorm.com/> 24 tuntia aikaa korjata peli kelvolliseen kuntoon. Törttöily voi koitua sekä Ion Stormille että Eidokselle kalliiksi, sillä tässä vaiheessa pienikin viive valmistusprosessissa tarkoittaisi, että peli ei enää ehtisi rahakkaaseen joulumyyntiin. 

(11.12.1999) Interstate 82:sta demo tänään

Activision <http://www.activion.com> aikoo julkaista pelattavan demon InterState 82:sta tänään. ”Tänään” tarkoittaa tässä kohdin tietysti Jenkkilän paikallista aikaa, joten demoa voi hyvinkin joutua odottamaan ensi yön pikkutunneille.

(12.12.1999) Yendorin amuletin metsästys jatkuu

Merkkigrafiikalla toteutettujen luolaseikkailujen kuningas, Nethack <http://www.nethack.org/>, on parin vuoden tauon jälkeen saanut taas uuden version, 3.3.0:n. Nethackissa pelaaja on urhea @, jonka tehtävänä on seikkailla pitkin #### ja tutkia sieltä löytyviä |……..| ja tappaa (ja toisinaan jopa syödä!) niistä löytyviä hirmeitä hirviöitä, kuten D, w ja N. Matkan varrelta taskun pohjiin luonnollisesti kertyy paljon $ ja muita aarteita. Lopullinen päämäärä on kuitenkin löytää legendaarinen /Yendorin amuletti/, jonka kerrotaan lojuvan jossakin kahdennenkymmenennen luolakerroksen nurkissa.

Nethack voi ensikertalaisen silmissä näyttää täysin käsittämättömältä peliltä, mutta kun siihen kerran pääsee sisälle, se on suorastaan riippuvuutta aiheuttavan mielenkiintoinen.

Nethack on saatavilla yleisimmille PC-käyttöjärjestelmille sekä Macintoshille. Nethackin MS-Dos-versio eroaa muista siinä, että se on toteuttu muiden versioiden käyttämän merkkigrafiikan sijasta marginaalisesti paremman näköisellä tiiligrafiikalla. Linkit asennustiedostoihin löytyvät ohesta.

Lisää tietoa Nethackista (mm. kattavan manuaalin muodossa) löytyy sen kotisivuilta, osoitteesta www.nethack.org <http://www.nethack.org>.

(14.12.1999) Firaxis kiusoittelee Sid Meierillä

Firaxis <http://www.firaxis.com/> jatkaa pelaajien kiusoittelemista Sid Meierin seuraavasta pelistä <http://www.firaxis.com/sidsnextgame/>. Nyt peliä mainostavilla sivuilla <http://www.firaxis.com/sidsnextgame/> oleva grafiikka on vaihtunut entistä mysteerisemmäksi. Ota tuostakin sitten selvää.     (14.12.1999) Skandaalin ainekset koossa Core Designilla

New York Post <http://www.newyorkpost.com> on raportoinut aika häkellyttävän uutisen. Eräs Tomb Raiderit tehneen Core Design -suunnittelutiimin johtajista, Kenneth Lockley, on pidätetty epäilytynä lapseen kohdistuneen haureuden yrityksestä. Uutisen mukaan Lockley yritti järjestää itselleen intiimiä seuraa yhdeksänvuotiaista tytöistä.

Lockley on pidätetty virastaan Core Designilla poliisitutkimusten ajaksi. Tomb Raiderit julkaissut Eidos Interactive <http://www.eidos-interactive.com/> on kieltäytynyt kommentoimasta tapahtunutta.

(15.12.1999) Pelejä myyntikieltoon Brasiliassa

Marraskuisen ampumavälikohtauksen seurauksena Brasilia on päättänyt ryhtyä rajoittamaan ”väkivaltaisten” pelien myyntiä. Kuusi ensimmäistä myyntikieltoon päätyneistä peleistä ovat Doom (heh), Postal, Mortal Kombat, Blood, Duke Nukem 3D ja ainoana edes vähän tuoreempana pelinä Requiem: Avenging Angel.

Kieltoihin päädyttiin, kun Sao Paulolaisessa elokuvateatterissa silmittömästi ammuskelemaan ryhtynyt huumeveikko kertoi poliisille jälkeenpäin, että hän sai innoituksen ammuskeluunsa pelaamalla Duke Nukemia.