Uusimmat

Ehtiikö Streets of Rage -fanipeli valmistua ennen Segan lakimiesten rynnäkköä?

05.12.2010 16:00 Jukka O. Kauppinen

Segan vuonna 1991 Mega Drivelle ja muille konsoleilleen julkaisema tappelupeli oli aikoinana yksi firman suositumpia teoksia. Sarjaan julkaistiin kolmen pelin verran, minkä lisäksi siitä tehtiin myös sarjakuvia. Sittemmin sarja on haudattu syvälle, mikä ei kaikkia faneja miellytä.

Bomber Games -tiimi tekeekin pelistä omaa remakeaan, jota on kaikesta päätellen työstetty jo varsin kauan.  Ja hyvältä näyttää. Harrasteprojektit tuppaavat usein jäämään kesken, mutta vaikka pelitiimi ei olekaan varsinaista nettisaittiaan päivittänyt aikoihin, on pelin kehitystä jatkettu kulissien takana.

Mutta mitenkähän käynee, saavatko kaverit tehdä pelinsä loppuun saakka ennen Segan heräämistä? Vastaavat remaket kun ovat usein saaneet loppumetreillä niskaansa rumia uhkavaatimuksia… Vaikka kyse onkin fanituotoksesta, niin esimerkiksi alkuperäisgrafiikkojen ja -musiikkien käyttäminen, vaikkakin uusiksi piirrettyinä ja remiksattuna, voi sattua leukaan, jos Sega päättää katsoa tekijöitä rumasti.

Lisätietoja:

Linkki:Pelin kotisivut 

Linkki:Peli Facebookissa

Lue myös

Paddytek Vibe -kaiutin tekee pahvilaatikostakin rock-klubin

Perjantaikevennys: Internetistä löytyi älyllistä elämää!

Suomi-Ruotsi zombimaaottelu täydessä vauhdissa

YLEn uutisrobotti lähettää uutisia vuodelta 20.2.0