Ei herkimmille: video esittelee, kuinka Dead Spacen ällöttävät hirviöt tuodaan uudelle sukupolvelle

14.05.2022 11:13 Muropaketin toimitus

Alkuvuodesta 2023 ilmestyvästä Dead Spacen remake-versiosta tarjottiin aiemmin viikolla esimakua.

EA:n Motive Studios järjesti torstaina pitkän live-striimin, jossa esiteltiin kattavasti Dead Space -uusintaversion visuaalista tyyliä. Nyt esittelyn videot löytyvät myös YouTubesta, ja yksi niistä keskittyy pelihahmoihin.

Alla olevalla videolla kehittäjät kertovat, kuinka pelisankari Isaac Clarken ja pelin ikonisten Slasher-hirviöiden uudet mallit on rakennettu uudelle sukupolvelle, vanhoja hahmomalleja kunnioittaen. Videon alussa annetaan kuitenkin sisältövaroitus, sillä Slasherit ovat muiden kauhupelin hirviöiden ohella hyvin raakoja ja groteskeja luomuksia. Videon loppupuoli on siis aika ällöttävää katsottavaa.

Dead Space ilmestyy 27. tammikuuta 2023 PC:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Series X/S:lle. Pelin viralliselta YouTube-kanavalta näet myös muut striimissä nähdyt esittelyvideot.