Uusimmat

Ei Mikkiä merihädässä, vaan Hitler pinteessä – testissä Panzer Corpsin 44/45-lisärit

19.06.2013 21:15 Jukka O. Kauppinen

Sekä Leevi Rantala että JOK latasivat panosvyöt MG42:een ja marssivat kohti länttä. Sitten itää. Ja taas länteen. Välillä piti taas tähtäillä itään. Ylöskin. Hyvä että kaksikko osasi lukea kompassia, etenkin kun piti vielä päästä Englannin kanaalin yli Seelöwe ’45:n merkeissä. Eihän se nyt kävisi päinsä, jos maihinnousun yhteydessä eksyy.

Länsirintaman kahdessa viimeisessä kampanjassa saksalaiset käyvät todellista selviytymissotaa. Vuosi ’44 alkaa liittoutuneiden Italian maihinnousulla. Monte Cassinon taisteluista pelaajaa heitetään suoraan Normandian maihinnousuun. Tutuksi tulevat myös Operaatio Kauppapuutarhan taistelut Arnhemin, Nijmegenin ja Eindhovenin tärkeistä silloista. Seuraavana vuonna muun muassa hätyytellään amerikkalaisia laskuvarjojääkäreitä Bastognessa ja lopulta tietenkin puolustetaan kolmannen valtakunnan keskusta eli Berliiniä. Mukana on myös vaihtoehtoista historiankirjoitusta Operaatio Merileijonan muodossa, jossa saksalaiset tekevät maihinnousun Englantiin.

Lue koko arvostelu: Panzer Corps: Grand Campaign ’44 & ’45 West DLC (PC)

Lisää aiheesta

Panzer Corps: Wehrmacht (PC)

Panzer Corps: Afrika Korps (PC)

Panzer Corps Grand Campaign 42-43 West DLC (PC)