Uusimmat

Ei tullut A Game of Dwarvesista uutta Dungeon Keeperiä

13.11.2012 21:45 Jukka O. Kauppinen

Miikka Lehtonen tykkää kaivella luolia. Joskus hän menee yöksi Minecraftin uumeniin, joskus taas panikoi Dwarf Fortressin maailmassa. A Game of Dwarvesin pariin hän ei taida kuitenkaan olla enää palaamassa…

Alussa on vain pieni kotiluola, jossa on sisäänkäynnin ohella ruokapöytä ja pari kämäistä sänkyä, sekä tietenkin muutama erilaisiin ammatteihin jaettu kääpiö. Ammatteja ei ole monta: duunari, kaivosmies, soturi, tutkija ja käsityöläinen. Soturit voivat myöhemmin erikoistua, mutta valikoima on silti aika ankea.

Ankea on myös kunkin tarinatehtävän kulku, sillä maan alle on kätketty luolia, jotka pitäisi löytää. Yksi niistä kun sisältää sen kentän tavoitteena olevan aarteen, muut taas tunkkaista ilmaa tai vihollisia. Ikävänä käänteenä kaikki luolat on merkitty valmiiksi pelialueelle kysymysmerkein, joten ainoa tavoite on vain louhia niitä kohti.

Ihan suoraan ei kuitenkaan kannata lähteä liikkeelle, sillä matkalle mahtuu vähän vaaroja. Niitä varten pitää kouluttaa sotureita, tutkia tiedemiehillä uusia teknologioita ja hyödykkeitä sekä kerätä raaka-aineita koko operaation pyörittämiseksi.

Lue koko arvostelu: A Game of Dwarves (PC)

Lisää aiheesta

”Vankilamaailman Dwarf Fortress” ehti alfa-asteelle

A Game of Dwarves – maanalaiset kääpiöbileet

Dwarf Fortress – iloiset kääpiöt uppoavassa vuoristoluolassaan

Overlord (PC, 360)

Muropaketin uusimmat