Uusimmat

Elite: Dangerous ”ennusti” Trappist-1 -tähden ympäristöstä löytyneiden planeettojen olemassaolon

26.02.2017 09:57 Muropaketin toimitus

Aiemmin tällä viikolla tiedemaailma iloitsi uusien Maa-planettaa muistuttavien eksoplaneettojen löytymisestä Trappist-1 -tähden ympäristöstä. Elite: Dangerous oli kuitenkin simuloinut tähden ja planeettojen olemassaolon jo aiemmin.

Trappist-1 tähti sijaitsee noin 40 valovuoden päässä maapallosta. NASA ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että tähden läheisyydessä sijaitsevat seitsemän kiviplaneettaa saattaisivat olla hyviä kandidaatteja maapallon ulkopuoliselle elämälle. Niiltä voisi löytyä esimerkiksi nestemäistä vettä.

Elite: Dangerous -avaruuspeli oli kuitenkin tiedemaailmaa edellä. Polygonin mukaan pelin kehittäjä Frontier Developments aikoi lisätä Elite: Dangerousiin kopiota löydetystä Trappist-1 -tähdestä ja sen planeetoista.

Kehittäjien yllätykseksi Elite: Dangerousin algoritmi oli kuitenkin itse luonut Trappist-1:htä muistuttavan systeemin lähes samaan paikkaan kuin mistä oikeat eksoplaneetat löytyivät.

Elite: Dangerousin Stellar Forge-algoritmin luoma systeemi sijaitsee 39 valovuoden päässä aurinkokunnasta. Siinä ruskeaa kääpiötähteä kiertää seitsemän planeettaa, jonka lisäksi Elite: Dangerousin simuloimassa Trappist-1 systeemissä on myös muutamia kuita.

Pelin kehittäjät eivät osaa sanoa, onko tosielämää vastaavan systeemin löytyminen pelimaailmasta sattumaa, vai onko pelin käyttämä algoritmi jopa odotettuakin parempi simuloimaan avaruutta.

Elite: Dangerousin oma Trappist-1 saapuu pelaajien pelattavaksi tulevassa 2.3-päivityksessä.

Muropaketin uusimmat