UUSIMMAT

Elite: Dangerous löytyy nyt myös Steamistä

06.04.2015 12:00 | Juho Anttila

Elite: Dangerous on kahdesta työn alla olleesta korkean profiilin avaruuslentelypelistä se, joka tuli jo valmiiksi ja julkaistiin. Ei ihme, että peli on kerännyt mukavasti suosiota muidenkin kuin alkuperäistä Eliteä rakkaudella muistelevien keskuudessa. Nyt suosion kasvulle on entistä paremmat edellytykset.

David Brabenin aivolapsi on ollut jo muutaman päivän ajan ostettavissa myös Steam-palvelun kautta. Paitsi että Steam tuo pelille rutkasti näkyvyyttä, saadaan mukana myös monenlaisia etuja, kuten Steam-saavutukset, Steam-keräilykortit ja automaattiset päivitykset. Menestystäkin on tullut, sillä Elite: Dangerous keikkuu tällä hetkellä Steamin ostetuimpien pelien listalla toisena heti GTA V:n perässä.

Pelin jo omistavat saavat lisättyä Elite: Dangerousin Steam-kirjastoonsa, mutta pelin päivittäminen viralliseksi Steam-versioksi ei toistaiseksi onnistu. Pelin tuottaja Michael Brookes lupaa, että Elite-kehittäjä Frontier tutkii kuitenkin, miten myös nykyiset omistajat voisivat tulevaisuudessa päästä käsiksi pelin Steam-versioon.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Haluatko olla parempi siipimies Elite: Dangerousissa?

Elite Dangerous nähdään myös PlayStation 4 -konsolilla

Mulkaisu: Elite: Dangerous

Keskustelu

Oli kyllä niin päämäärätön ja tylsä haahuilu peli että kyllästyi helposti alle viikossa semmoisen melko väkinäisen pelailun jälkeen.

Taistelu on sellaista I-warin tyylistä semi-tylsää pyörimistä jossa yleensä ketterin alus voittaa ja pelin päämääränä ei tällä hetkellä ole paljon muuta, kuin rahan keruu.

Mitään kunnon juonikuvioita on turha odottaa. Alku on todella tylsää, kun aloitusrakkineella mistään avaruustaistelusta ei voi kuin unelmoida. Teet siis edestakaisin lentelyä pääosin ja opettelet perusasioita.

En kyllä tässä vaiheessa suosittelisi maksamaan tuota 50 euron hintaa. Kannattaa odotella joulualeja tai jotain vastaavaa.

Ostin heti kun tuli Steemiin saataville. En koske mihinkään valmistajien puolivillasiin kehitelmiin jotka lakkaavat toimimasta siinä vaiheessa kun päättävät että eipä jaksa enää. Tosin Eliten kohdalla se tuskin on pelkona on se verran Brabbenin ja kummpaneiden taustalla luottamusta. Eliteä sen ensimmäisestä ZX spactrum versiosta lähtien pelanneena voisin sanoa että nyt on peli parantunut verrattunan entiseen. Vielä löytyy alkuperäinen peli kasetilla ja mahtavalla vektorigrafiikalla. Lave is here…

Nehän perusteli tuota sillä, että nyt myös solo-pelaajien tekeminen vaikuttaa siihen pelin universumiin ja heille pystytään sitä kautta tarjoamaan samanlainen alati muuttuva ympäristö. En sitten tiiän kuinka vaikeaa se olisi ollut toteuttaa erikseen offlinessä, mutta tämä taisi olla helpoin vaihtoehto.

Tosin mikään selitys tuskin lohduttaa sellaista pelaajaa, joka joutuu jonkun servukatkoksen tai pätsin takia olla pelaamatta yksinpeliä.

Itse en pidä siitä, että solo ja multiplayer pyörii samassa ympäristössä, varsinkin kun systeemi tarjoaa aivan liikaa ”laillisia” exploitteja. Kaikenlisäksi pelin riskit tippuu hatusta vedettynä noin 80% soloon siirryttäessä, mutta palkkiot pysyy samoina. Pelissä on siis lyhyesti kaksi moodia, high risk – high reward (multi) ja low risk – high reward (solo).

Onhan tuosta online yksinpelistä ainakin se ”hyvä” puoli että voit vapaasti pelata samaa hahmoa yksin tai multiplayerissä silloin kun huvittaa. Myös kaupankäynti ja eri puolueiden suhteet on suunniteltu moninpelin ehdoilla mutta tiedä sitten pyörisikö sama homma NPC pelaajienkin voimalla offlinessa.

Silti aika kummallista että niiden jotka eivät seurasta välitä ei anneta pelata offline. Luulisi niiden potentiallisten piraattien joilla on ylipäätään varaa tämä ostaa ottavan mieluummin pelinsä multiplayerin kanssa laillisena. Huono maine tuosta always onlinesta varmaan saman kokoinen menetys kun muutama piraatti.

Ja jos/kun tämä vaatinee edelleen jatkuvan nettiyhteyden (ilmiselvästi vain pirasuojauksen vuoksi, vaikka miten muuta väittävätkin), niin jää ikävä kyllä periaatteessa pelaamatta :(
Vaikka rakastinkin orig. Eliteä Speculla aikanaan, niin en hyväksy nykyisen ’periaatetta’. Pelihän toimisi ilmiselvästi ilman nettiäkin, eivät vain edes _Halua_ tarjota offline-kokemusta :(

Tärkeintä nimenomaan olisi se ettei tarvitse missään vaiheessa laittaa tätä steamiin.

Muropaketin uusimmat