Uusimmat

Ensimmäisen maailmansodan fps on yhä kurapaska – mutta ei toivoton

02.11.2014 20:00 Jukka O. Kauppinen

MuroBBS:n puolelta silmiin osui kiinnostava pelikonsepti, joka on early access –tilassaan yhä pahemman kerran keskeneräinen, käpyinen – mutta kuitenkin kiinnostavan lupaava. Ensimmäisen maailmansodan taistelukentille sijoittuva moninpelattava fps-räiskintä kun ei edusta ihan sitä tyypillisintä action-elämystä.

Verdun hakee inspiraationsa ja nimensä Verdunin suurtaistelusta, joka käytiin Saksan ja ympärysvaltojen joukkojen välillä vuonna 1916. Termi taistelu tosin on ehkä hieman hämäävä, sillä yhteenotto kesti helmikuusta joulukuuhun. Ja oli sekä hirvittävän verinen että täysin tulokseton. Noin 220 000 kuollutta ja 495 000 haavoittunutta. Uhrauksilla rintamalinja siirtyi jonkin matkaa lännemmäs, mutta sota se vain jatkui.

Kauhistuttavasta kamppailusta tehty sotapeli sijoittuu siten jokseenkin  karuihin maisemiiin, mutta tekemistä riittää vielä. Esimerkiksi Aviari kritisoi pelin nykytilannetta näin:

Tämä tuntui vuosi sitten jotenkin paljon paremmalta. Muutaman kerran antanut mahdollisuuden noin parin kuukauden välein, mutta ei niin ei. Vieläkään ei ole oikein pelattavassa kunnossa.

-Surkeat hahmoanimaatiot (esimerkki yläpuolella olevassa videossa kohdassa 00:20-00:22)

-Liikkuminen tahmeaa, joo kävelläänhän siellä mudassa, mutta silti. Näpäytät esimerkiksi sivulle niin ukko liikkuu kerralla sen 20cm ja kangerrellen. Todella rasittavan tuntuista. Koita siinä sitten hienosäätä esimerkiksi tähtäystä.

-Osumien rekisteröinti epätarkkaa, olisikohan nettikoodissa jotain vialla vai edellä mainituissa animaatioissa

Aihepiiri sentään mielenkiintoinen. Ei ole hinnallakaan pilattu, 19,99€ Steamissa. Eiköhän siitä hyvä ajallansa tule, saisivat nyt peruasiat kuntoon ennen kuin lisäävät sisältöä peliin.

Toivotaan että saavat pelin kuntoon ja toimivaksi. Kiinnostaa.

Lisää keskustelua foorumilla.

Lisätietoja: http://www.verdungame.com/

Lisää aiheesta

Arma 2 siirtyy ensimmäisen maailmansodan taisteluihin 

Dynamixin rakastettu lentosimulaattori Red Baron palaa peliruuduille 

Ilya Muromets –lentosimulaattori astui Early Accessiin – luvassa huimaa kaksitasoilua 

Upea seikkailu Valiants Hearts saapuu myös iOS:lle 

Muropaketin uusimmat