Uusimmat

Ensimmäiset kuvat Fable 2 –seikkailusta

30.01.2007 16:40 Jukka O. Kauppinen

Microsoft julkaisi ensimmäiset kuvat ja grafiikat tulevasta seikkailupelistään. Lionhead Studiosin Xbox 360:lle työstämä Fable 2 ilmestyy arvelujen mukaan mahdollisesti ensi kesänä.

Xboxille ja pc:lle ilmestyneen mainion seikkailupelin jatko-osa tapahtuu 500 vuotta alkuperäistä myöhemmin.

Pelistä ei ole vielä julkistettu paljoakaan tietoja, mutta Albionin maa on muuttunut jonkin verran aiemmasta. Hyvän ja pahan välinen kamppailu on voimistunut ja pelin tarina on aiempaa aikuisempaan makuun. Samalla seikkailun elävyyttä ja pelimaailmaan vaikuttamisen keinoja on laajennettu ja parannettu. Pelaaja voi myös vaikkapa ostaa itselleen linnan tai katakombin, jos maanalainen elely tuntuu mukavammalta. Pitkäjänteinen pelaaminen ja perheen perustaminen lienee aiempaa järkevämmin toteutettu, minkä ohella myös käytännön pelattavuuteen – kuten taistelujärjestelmään – on tehty paljon parannuksia.

Moninpeliäkin on lupailtu ja pelin tarina kantaa noin 50 vuoden mittaisen ajan.

Tarkempia tietoja ja kunnon kuvia kunhan niitä ylipäätään julkaistaan. Näillä ei vielä paljoa juhlita, mutta muutakaan ei ole toistaiseksi tarjolla.

Lisätietoja: http://www.fable2.com/

Mikä Fable?

Alkuperäinen Fable-seikkailu ilmestyi 2004. Peli oli erinomainen, joskaan se ei yltänyt pelijumala Peter Molyneuxin äärimmäisen hypettelyn tasolle. Myöhemmin julkaistu Fable: The Lost Chapter laajensi alkuperäisen pelin maailmaa uusilla tehtävillä, hirviöillä ja kommunikaatiotavoilla. Molempien pelien perusta oli kuitenkin sama: pelaajat kasvattivat oman seikkailijansa nuoresta pojanklopista. Moraaliset valinnat vaikuttivat sekä pelihahmon luonteeseen ja kykyihin että maineeseen pelimaailmassa. Sankariteot kiirivät kyläläisten puheissa yhtälailla kuin hirmuteot.

Lue lisää eDomesta:

Fable: The Lost Chapters

Tykkäsitkö Fable-seikkailusta?

Katso tilanne vastaamatta