Uusimmat

Epic Games Store ansaitsee valtavasti rahaa yksinoikeuspeleillä

15.01.2020 13:34 Muropaketin toimitus

PC-julkaisujen yksinoikeussopimukset olivat Epic Gamesille isoa bisnestä viime vuonna, ja jatkoa on tietenkin luvassa.

Epic Games Store herätti viime vuonna myllerrystä PC-pelien markkinoilla tekemällä useita yksinoikeussopimuksia suurista peleistä. Digitaalinen pelikauppa kävi näin suoraan kilpailuun Steamin kanssa, ja kuten on yleisesti tiedossa, Epic tarjoaa kehittäjien kannalta reilumman sopimuksen pelilevityksestä.

Nyt yhtiö onkin paljastanut, että kolmannen osapuolen pelit tuottivat Epic Games Storessa huikeat 251 miljoonaa dollaria vuonna 2019. Näistä tuotoista valtaosa on peräisin juuri yksinoikeuspeleistä, raportoi VG24/7.

Epic Gamesin toimitusjohtajan Tim Sweeneyn mukaan tuotot päätyivät myös paljon korkeammiksi, kuin yhtiö itse osasi arvatakaan. Sweeney kertoo, että lopputulos oli 60 prosenttia korkeampi, kuin heidän ennusteensa.

Jatkossa Epic Games Store tulee siis jatkamaan samalla linjalla, eikä mikään ihme, jos yksinoikeusjulkaisuista on hetkessä muodostunut tuottoisaa liiketoimintaa. Epic Games myös tukee kehittäjiä maksamalla ennakkoa PC-myynneistä, kuten tulevan Oddworld: Soulstorm -pelin kohdalla tehtiin.