Uusimmat

Epic: Gears of War -verkkopeliongelmien korjaaminen on ykkösprioriteetti

19.11.2008 19:47 Miikka Lehtonen

Epic Games tuntuu olevan täynnä perfektionisteja. Gears of War II on mainio peli ja toimii verkossakin muikeasti, ainakin useimmiten. Joskus vastustajan etsiminen kuitenkin kestää tavallista kauemmin, mikä ei ole Epicin mieleen. Ratkaisu ongelmaan on tulossa.

”Työstämme juuri ratkaisua ongelmaan, mutta se on vaikeaa, koska kyse ei ole yhdestä ongelmasta, vaan monen tekijän sekasotkusta. Mittakaava on yksi näistä, sillä samalla kun miljoonat pelaajahaut onnistuvat ongelmitta, muutamilla on ongelmia. Emme voi hyväksyä moista”, Epicin tuottaja Rod Fergusson kertoi. Tästä huolimatta ongelmaa työstetään tiiviissä yhteistyössä Microsoftin kanssa ja Fergusson lupaa helpotusta kohtapuoliin.

Fergusson tarjosi myös väliaikaisia kotikonsteja ongelman lievittämiseksi.

  • Jos kärsit pitkistä odotuksista (yli kaksi minuuttia), tai hakusi alkaa kesken kaiken uudestaan, koita toista playlistiä. Nykyisessä voi olla hieman vähän pelaajia.
  • Ongelma tuntuu korostuvan yhden ja neljän henkilön ryhmille, joten yritä kutsua mukaasi ainakin yksi kaveri. Parasta on tietenkin hakea peliseuraa valmiina viiden miehen ryhmänä.
  • Jos haluat pelin jälkeen ottaa uuden matsin samojen yhdeksän pelaajan kanssa, paina Y:tä nähdäksesi edellisen pelin tilastot ja sitten X:ää kutsuaksesi kaikki ryhmääsi, jotta voitte jatkaa yksityisessä pelissä.
  • Kuten aina muulloinkin, varmista että laitteistosi on säädetty oikein. Xboxisi pitäisi ilmoittaa NAT-tyyppinä ”Open”. Jos tilana on ”Moderate” tai ”Strict”, seuran löytäminen voi olla hankalaa.

Pidämme teidät ajan tasalla tilanteen kehittymisestä.

Lisää aiheesta

Gears of War 2 (360)

Microsoft: Gears 2:n julkaisu on Hollywood-tason tapahtuma

Valitusvirret Gears of War 2:n väkivaltaisuudesta alkoivat jo

Gears of War 2 sopii myös tyttöystäville

CliffyB: tytöt tykkäävät Gears of Warista

Lue myös

Nyt mopo keulii: kaikki Valven pelit satasella

Ota osaa, voita Nintendo DS -peli Spectrobes 2: Beyond the Portals

Arvostelu: World of Goo (PC, Linux, Mac, Wii)

Verkkopelihuijareille nolouden paikka

Muropaketin uusimmat