eSports aiheutti yhteiskunnallisen moraalipaniikin

05.08.2014 17:34 | Teemu Hiilinen

En olisi arvannut suomalaisen yhteiskunnan reagoivan näin vahvasti vuonna 2014 tietokonepelaamiseen. Monelta taholta on tullut moraalipaniikkiin viittaavia tekstejä sekä toki kunnon vanhankoulukunnan trollausta. Haluaisin tässä itse avata näitä asioita.

Lapsiasiavaltuutettu aloitti keskustelun kysymyksellä omalla facebook-sivullaan lauantaina heti ottelun aikana. Tähän kirjoitukseen tuli paljon vastauksia, joista omasta mielestäni Ehyt ry:n Pelitaito-projektin vetäjä Mikko Meriläinen vastasi todella osuvasti:

Yle näyttää huipputason elektronista urheilua, myöhäiseen katseluaikaan. Pelit sisältävät toki virtuaaliväkivaltaa, mutta pääpaino on kilpailemisessa. Oikeata tai realistisempaa väkivaltaa pelottavammassa kontekstissa tulee vastaan tv:stä jo alkuillasta. Yhdyn ylempään kommenttiin: lasten soisi olevan tuohon aikaan nukkumassa. Nuorten kanssa tätä voisi katsoa yhdessä kysellen ja keskustellen, samalla pelien maailma avautuu paremmin kasvattajallekin.

Ja vielä vastauksena kysymykseen: tarvitsee. Kyseessä on tärkeä uusi kulttuurin muoto ja kelpo harrastus. Monet suomalaispelaajat pärjäävät kansainvälisestikin, joten on hienoa että Yle näyttää elektronista urheilua siinä missä perinteisempiäkin lajeja.

Olen myös yllättynyt itse positiivisesti lapsiasiavaltuutetun tekemästä bloggauksesta, jonka hän aloittaa seuraavasti:

Viikonloppuna Yleisradio seurasi kanavillaan (TV2, Yle Areena) pelitapahtumaa, joka on hieno ja tärkeä. Vähintä ei ole se, että tilaisuus tuo esille pelikulttuureja ja ylipäänsä arkemme pelillistymistä. Muun muassa koulumaailmalla on vielä paljon oppimista, millaisen didaktisen ja pedagogisen vallankumouksen pelillistyminen voi kouluihimme tuoda.

Itse rohkenen ajatella, että tulevaisuudessa meillä oppimistehtävät ja klassiset kotitehtävät tehdään pelillisyyden logiikalla ja välineillä. Ehkä tämä on myös tapa luoda oppimiseen uutta iloa,

Olen samaa mieltä lapsiasiavaltuutetun kanssa. Tulevaisuudessa tulemme kehittämään parempia oppimismalleja pelillistämisen kautta. Se tuo monille oppimisvaikeuksista kärsiville mahdollisuuden pysyä muiden oppilaiden rytmissä.

Lapsiasiavaltuutettu samassa blogissa kritisoi kuitenkin ikärajamerkintöjä. Tämä on hyväksyttävissä olevaa kritisointia. Lähetyksestä puuttui ikärajamerkintä, vaikka Counter-Strike: Global Offensivilla ei ole PEGI-ratingia. Kaikkien muiden CS:n PC-versioiden kohdalla ikäraja on K-16, ei K-18. Se ei sisällä seksiä, pornoa, huumeidenkäyttöä, eikä myöskään raakaa huumoria. Saattaa olla, että siihen syyllistyin itse lähetyksen aikana. Pahoittelut kaikille kanoille. 

Lapsiasiavaltuutetun saamat kommentit ovat myrsky vesilasissa, jonne ne on nyt syytä jättää. Hän tekee työtään ja on kiinnittänyt omasta näkökulmastaan katsottuna ihan oikeaan asiaan huomiota. Vähän kritisoisin kyllä Areenan kohdalla, koska meidän lähetys on suhteellisen kesy verrattuna siihen materiaaliin, mitä Internetistä voi löytää. Oikeassa hän on silti.

Olen todella yllättynyt kuitenkin Uuden Suomen Niklas Herlinin reaktiosta pelilähetystä kohtaan. Omistamaansa Uuteen Suomeen kirjoittamassa blogissa herlin kritisoi, että YLE siirsi The Wire -sarjan lähetystä suoran lähetyksemme tieltä. Tämähän nyt ei ole mitenkään ennennäkemätöntä urheilulähetysten ollessa kyseessä. Herlin kuitenkin kritisoi voimakkaasti lähetystämme näin:

Ylen superpitkässä lähetyksessä tapetaan arabeja ja baskeja. Verta, veitsiä ja konepistooleja. Ja muuta kivaa. ”Tanskalainen ampui lihamuuriin, vaikka olisi voinut ostaa kymppitonnilla rynkkyjä (rynkky = rynnäkkökivääri)”. Ja tuota on tarjolla neljä tuntia. Ehkä on meidän veronmaksajien etu, kun Yle säästää Ukrainan ja Gazan -lähetyksissään ja jättää uutisoinnin yksityisille. Videopelin selostus taitaa olla valtionyhtiön ominta osaamisaluetta.

Omasta mielestäni The Wire – Langalla on yksi parhaista tv-sarjoista, mutta jos kritisoi CS-lähetystä sen sisältämän väkivallan johdosta ja haluaisi sen sijaan katsella The Wire -jaksoa, niin on täysin kujalla. The Wire sisältää prostituutiota, pornoa, seksiä, raakaa huumoria, silmitöntä väkivaltaa, kiroilua, voisin jatkaa listaa pitkälle eteenpäin.

Counter-Strike on tässä suhteessa kuitenkin kilpailullinen laji, jossa mittaillaan taitoja joukkueiden välillä. Pelissä tappaminen ei ole päämäärä, vaan urheilulliset mittarit. Emme myöskään lähetyksessä mässäilleet väkivallalla, vaan pidempi sen hyvin asiallisena, väritettynä ja toimme siihen urheiluväriä. Toivottavasti myös Herlin tämän ymmärtää. 

Myös Vauva-foorumi on onnistunut seuraamaan lähetystä. Olen saanut siellä eilen todella hyvät naurut. Kiitoksia kaikista kehuista ja Tomi sekä Juha ovat myös otettuja. Jos Vauva-foorumi järjestää jatkossa tapaamisia, niin olen edellisenä päivänä jo jonottamassa paikkaa. 

Pelit ovat täällä. Suurin osa suomalaisista pelaa. Niitä vastaan ei kannata enää taistella. Ne ovat tärkeä osa yhteiskuntaamme.

Teemu ”Wabbit” Hiilinen on pitkän linjan eSports-harrastaja, Suomen Elektronisen Urheilun Liitto ry:n perustajajäsen ja Ylen Counter-Strike: Global Offensive -turnauksen selostaja.

Teksti on ilmestynyt myös Teemun blogissaSett.fi-sivustolla.

Lisää aiheesta

Assembly 2014: Counter-Strike-finaali Yle Areenassa

Assembly alkaa tänään – myös netissä ja Yle TV2:ssa 

Elektronisen urheilun Pelaajatalo aukeaa Vantaalla 

Kiinalaistiimi Newbee voitti Dota 2:n maailmanmestaruuden ja yli viisi miljoonaa taalaa

Maanantaikomediaa: lapsiavaltuutettu ja Vauvafoorumilaiset kauhistuivat Ylen väkivaltapeliohjelmasta

Tanssipelien EM järjestettiin Suomessa – voitto Britanniaan