Uusimmat

Fable 3 laajenee: kuvagalleria Traitor’s Keep -lisäristä

25.02.2011 11:40 Jukka O. Kauppinen

Fable 3 -seikkailupelin PC-version lisäksi Microsoft kertoi julkaisevansa teokseen Traitor’s Keep -nimisen laajennuksen. DLC julkaistaan jo 1.3., joten odottajien aika on kovin lyhyt.

Lisäri sisältää kolme uutta aluetta, jotka ovat nimeltään Ravenscar Keep, Clockwork Island ja Godwin Estate. Uuden seikkailtavan ja tehtävien ohessa luvassa on myös 250 gamerscore-pistettä.

Fable III:n arvostelun voit lukea täältä:

Fable III on jatkoa edelliselle pelille, sillä Albionin valtakunnassa on kulunut useita vuosia siitä, kun kakkososan sankari kulki koiransa kanssa pitkin sen maita ja mantuja. Hänestä tuli lopulta valtakunnan kuningas ja hän sai kaksi poikaa. Näistä vanhempi peri isänsä valtaistuimen nuoremman pelehtiessä koiransa ja lapsuudenystävänsä kanssa. Ja hetken kaikki oli hyvin.

Sitten tapahtui kuitenkin jotain selittämätöntä ja Albionin kuninkaasta tuli tyranni. Todellinen kokovartalon kanki. Albionin tehtaissa raatavat lapset, kylien asukkaat verotetaan nälkäkuoleman partaalle ja toisinajattelijat teloitetaan kylmäverisesti ja ilman oikeudenkäyntejä. Kansa kaipaa vapautta ja kun kuningas kohtelee veljeään kaltoin yhden kerran liikaa, vapauden kipinä syttyy.

Lue koko arvostelu:Fable III (PC, Xbox 360) 

Lisätietoja: http://lionhead.com/Fable/FableIII/

Lisää aiheesta

Fable 3 saapuu PC:lle – katso PC-kuvagalleria

Lue myös

Battlefield: Bad Company 2: Vietnamin tuottaja haastattelussa

Deus Ex: Human Revolution -ensikosketus osa 1 – ylösnousemus

Lord of Arcana (PSP)

Magicka (PC)