Uusimmat

Falloutin, Starfieldin ja monien muiden pelien pidetty suunnittelija on kuollut

19.10.2022 15:00 Muropaketin toimitus

Lukuisten roolipelien parissa työskennellyt pelisuunnittelija Ferret Baudoin on kuollut. Pelaajat jättävät hänelle tribuutteja Fallout 76:ssa.

PC Gamer uutisoi, että Bethesdan pitkäaikainen pelisuunnittelija Eric ”Ferret” Baudoin on kuollut. Hänen kerrotaan menehtyneen syöpäleikkauksen aiheuttamiin komplikaatioihin.

Baudoin tunnetaan Fallout 76:n johtavana suunnittelijana, mihin pestiin hän nousi Wastelanders-laajennuksen myötä. Lisäksi hän on ollut mukana suunnittelemassa tulevaa jättipeli Starfieldia, mutta pidetyn pelikehittäjän CV:ssä on lukuisia muitakin kehuttuja pelejä. Baudoin oli mukana suunnittelijana tai käsikirjoittajana muun muassa Fallout 4:ssä, Dragon Age -peleissä, sekä Star Wars: Knights of the Old Republicissa. Ennen Bethesdaa hän työskenteli myös Obsidian Entertainmentilla ja Black Isle Studiosilla.

Suositun pelisuunnittelijan muistoksi on perustettu Facebook-sivu, jolla kaikki hänet tunteneet jakavat muistoja vuosien varrelta. Lisäksi pelaajat ovat jättäneet Baudoinille tribuutteja Fallout 76:ssa, mistä näet yhden esimerkiksi alla olevassa twiitissä.

Esimerkiksi Ferret Baudoinin kollega Emil Pagliarulo muisteli työtoveriaan ja ystäväänsä omassa Twitter-ketjussa.

”Hän oli loputtoman luova, aina inspiroitunut, ja hän teki kovasti töitä, koska Ferretille se ei ollut työtä. Hän rakasti pelien tekemistä”, Pagliarulo muisteli.  ”On harvinaista tavata ihminen, joka on tehnyt samaa hommaa niin pitkään, mutta ei ole tippaakaan kyyninen. Sellainen Ferret oli.”

Ferret Baudoinin perheelle on myös julkistettu keräys, jolla kerätään varoja hänen lastensa college-rahastoon. Tähän löytyy linkki yllä mainitulta Facebook-sivulta.