Uusimmat

Fantasia oli hieno elokuva, samoin Fantasia 2000. Vaan onko Fantasia: Music Evolved kelpo peli?

10.12.2014 10:00 Jukka O. Kauppinen

Miikka Lehtonen suuntaa historiallisesti ajassa taaksepäin, Disneyn muinaisen elokuvan inspiroiman tuoreen pelin maailmaan. Miten siinä käy?

Fantasia on kaikessa yksinkertaisuudessaan rytmipeli siinä missä vaikka Rock Band tai Guitar Hero – jotka muuten sattumoisin ovat myös Harmonixin luomia pelejä. Nyt soittimina ei tosin käytetä muovinpaloja, vaan pelaajan omia käsiä.

Ideana on selvästi ollut tehdä peli, jossa ikään kuin johdetaan kuvitteellista orkesteria. Musiikin soidessa ruudulle paukahtelee erilaisia symboleita, joiden aktivoituessa pitäisi sitten tehdä jommalla kädellä – tai joskus molemmilla – erilaisia eleitä. Joskus pyyhkäistään ylös- tai alaspäin, toisinaan tehdään hieman kaartuvia eleitä tai vaikka ikään kuin tuupataan molemmat nyrkit kohti ruutua. Ja siinä se sitten pääasiassa onkin.

Väliin on heitetty mahdollisuuksia tehdä kappaleista remixejä. Jos pärjää biisin alkuosassa tarpeeksi hyvin, jossain vaiheessa ruudulle paukahtaa kolme erilaisen soittimen kuvaa, joita kohti heilauttamalla voi remixata kappaleen kuulostamaan erilaiselta. Näin vaikka Lorden Royalsista tulee yllättäen vähän barokkihenkinen.

Lue koko arvostelu: Fantasia: Music Evolved (Xbox One)

Lisää aiheesta

Dance Central 2 (Xbox 360)

Fractal: Make Blooms Not War (iOS, Mac, PC) 

Harmonixin uusi musapeli tanssituttaa kympillä, kymmenellä biisillä 

Kitarapeli Rocksmith nähdään myös uusilla konsoleilla 

Rock Band Network sulkeutui 

Rush Bros. (Mac, PC) 

Thaeat.. Theatre.. Theatrhthgm… Theatrhythm! Siis se Final Fantasy Curtain Call, nyt arvostelussa! 

Muropaketin uusimmat