Far Cry Primal on jotain erilaista ja tuoretta – haastattelimme ohjaajaa

27.01.2016 10:00 | Jukka O. Kauppinen

Heikki Mustonen suuntasi kaukaisille, muinaisille maille ja kaivoi itselleen turvallisen pesäpaikan. Siellä oli hyvä ja lämmin olla. Kunnes muut kivikautiset primaalit tunkivat sekaan ja rupesivat puhumaan Far Cry Primalista.

Yksi tunkeilijoista oli pelin ohjaaja, Thomas Simon, jota Heikki sitten joutui ihan jututtamaan.

Miten Far Cry Primal pystyy rikkomaan toistokierteen?

”Haluamme tarjota pelaajalle jatkuvasti jotain erilaista. Loimme pelimekaniikkoja, jotka pitävät tapahtumat tuoreena koko pelin ajan, esimerkiksi vuorokaudenaikojen vaihtelut ja sääolosuhteet. Lisäksi satunnaistapahtumia on pyritty tekemään niin, että niitä voi lähestyä monella pelityylillä.”

Pelillisesti yö tarjoaa intensiivisempää menoa kuin päivä, mutta talviolosuhteita ei testisession aikana ehtinyt kylliksi kokeilemaan. Ainakin paksummat taljat ja tulen käyttö korostuvat, kun tossujen alla on lunta. Talvi on hieno elementti selviytymispelissä, kunhan siitä tehdään pelottava ja armoton.

Äänimaailma on Primalissa nostettu pintaan.

”Pelaajan täytyy kiinnittää ääniin huomiota niin metsästäessä, yhtälailla kuin välttäessään vihollisia. Äänisuunnittelutiimi työskenteli jatkuvassa kosketuksessa koko muun tuotannon kanssa. Näin varmistettiin, että äänen kautta annettu informaatio olisi relevanttia pelikokemuksen kannalta.”

Rikas äänimaailma antoi testitilanteessa paljon tunnelman rakentajana ja huomattavissa oli, että nojasin tavallista enemmän tarkkaan kuunteluun. Vaikka välillä pässien mäkätystä on hiukan liikaa, niin yleisilmeeltään äänisuunnittelu on onnistunutta ja lisää tuntumaa villistä luonnosta.

Lue koko artikkeli: Far Cry Primal – mammutti olohuoneessa

farcryprimal_haastattelu_0uut2

Lisää aiheesta

Far Cry (pc)

Far Cry Instincts: Predator (Xbox 360) ja Evolution (Xbox)

Far Cry 2 – moninpeli ja karttaeditori (PC, PS3, 360)

Far Cry 2 (PC, PS3, 360)

Far Cry 3 (PC, PS3, Xbox 360)

Far Cry 4: Escape From Durgesh Prison DLC (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

Far Cry 4 (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)