Uusimmat

Farming Simulator saapuu tehokonsoleille syyskuussa

06.04.2013 16:00 Juho Anttila

Eurosimulaattorit, yksi pelimaailman kummallisimmista ilmiöistä, ovat tähän mennessä keränneet hämmentävän laajamittaista suosiota lähinnä kotitietokoneilla. Tietokoneiden lisäksi maanviljely on onnistunut toki myös 3DS-käsikonsolilla. Genren pieni suuri nimi, Farming Simulator tekee kuitenkin pian uuden aluevaltauksen, kun peli ilmestyy tämän sukupolven tehokonsoleille.

PlayStation 3 – ja Xbox 360 -pelaajat pääsevät traktorin rattiin syyskuun alussa, tarkemmin sanottuna 6. päivä. Luvassa on, ei enempää tai vähempää kuin tähän mennessä laajin ja paras versio Farming Simulatorista.

Konsoliversio tuplaa pelimaailman koon esittelemällä uuden pohjoisamerikkalaisen alueen. Uusien maisemien lisäksi konsolisteja hellitään myös uusilla ajoneuvoilla ja muilla herkuilla. Kohta jokaisella sohvalla asuu siis pieni maajussi.

Lähde: Eurogamer

Kuka oikein ostaa kaiken maailman eurosimulaattoreita?

Traktoripainia – eli deathmatchia Farming Simulatorissa

Pellolta kuuluu pärinää ja puutarhasta säksätystä – arvostelussa Farming Simulator 2013