Uusimmat

Feikkiuutinen säväytti: pelihäirikölle 25 vuotta vankeutta

01.09.2014 12:05 Jukka O. Kauppinen

Viikonloppuna netissä kiersi rankemmanpuoleinen uutinen. Olette varmaan huomanneet muutamankin tapauksen, kun häiriköt ovat soittaneet poliisin hätänumeroon kiusatakseen muita pelaajia? Yksi pölvästi soitti poliisit nettipelikaverinsa kimppuun, kun ei vain pärjännyt taidoissa. Viime viikolla The Creatures –kanavalta Counter-Strike: Global Offensive –striimiä seuranneet näkivät suorassa lähetyksessä, kuinka SWAT-joukot pistivät striimaajan rautoihin. Joku vähemmän fiksuista katsojista kun oli soittanut poliisille striimaajaa teeskennellen ja kehujen, että ”olen tappanut jo neljä työkaveriani.”

Noh, uutinen kertoi, että vastaavia häirikkösoittoja tehtaillut 15-vuotias poika tuomittiin terrorisminvastaisten lakien pohjalta 25 vuodeksi vankilaan. Uutisessa vielä alleviivattiin, että peleissä koviksena tunnettu poika itki oikeussalissa ja kutsui äitiä.

Uutinen keräsi kovasti klikkejä ja likejä. Ikävämpää, että se oli feikki. National Report –lehti on satiirisivusto, siitäkin huolimatta ettei sitä enää näemmä koko saitilla kerrota.

Feikkiuutinen kuitenkin herättää ajatuksia kahdella tapaa. Ensinnäkin on aika törkeää, ettei sivusto kerro enää avoimesti, että sen jutut ovat satiiria ja pilkkaa uutisista ja politiikasta.

Toisekseen: uutinen sai huimasti suosiota. Itsekin katsoin ensin, että ”hyvä homma, mutta onpas oudon kova tuomio.” Sitten katselimme tarkemmin, että ei tämä nyt ihan, jokin haisee.

Mutta vaikka feikkiuutinen olikin, toivottavasti se osui mahdollisimman monen nettihäirikön silmiin. Pila- ja häirikkösoittojen soittaminen hätänumeroon on rikos. Sitäkin törkeämpi, jos sillä halutaan ehdoin tahdoin vain kiusata muita. Etenkin kun siinä sivussa mobilisoidaan myös poliisin erikoisjoukkoja, eristetään alueita ja tyhjennetään rakennuksia ja kouluja.

Nettihäiriköinnissä on se ikävä puoli, että se ruokkii itse itseään.

”Olipas hauska pila, minäkin soitan poliisille ja pilaan jonkun päivän” –tyyppinen meininki tai pelivastustajien jäljittäminen ja kiusaaminen on aivan yhtä tyhmää kuin mediakriitikoiden tai naisasiatutkijoiden nettihäiriköinti tai koulukiusaaminen. Itsekunkin olisi hyvä katsoa peiliin ja miettiä huolella, että onko jokin temppu hauskaa vai häiriköintiä. Hyvin usein se on silkkaa häiriköintiä. Toimikaamme paremman internetin ja fiksumman ihmisyyden puolesta – ja pölvästelyä vastaan.

Lähde: National Rerpot, alkuperäinen feikkiuutinen

Lisää aiheesta

Häirikkö soitti poliisit, Youtube-striimaaja päätyi rautoihin internet-yleisön edessä

Pelle hävisi Call of Duty –matsin – hälytti poliisit voittajan kimppuun 

Uusi häiriköintiaalto: PlayStation Network ja Xbox Live jumittavat

Xbox Live vahtii pelaajia ja rankaisee tuhmureita 

Muropaketin uusimmat