Uusimmat

Finnish Game Awards -gaalassa jaettiin Aapeleita – Grimrock oli vuoden suomipeli

08.02.2013 14:53 Jukka O. Kauppinen

Suomen peliala juhli eilisiltana FIGMAn järjestämässä Finnish Game Awards -gaalassa. Juhlinnan lomassa tehtiin hetki töitäkin jakamalla Aapeli-palkintoja vuoden 2012 peliparhaimimstolle.

Kotimaisen pelialan eri sektorien vaikuttajien lisäksi palkintojen jakajiksi oli keksitty muun muassa lätkätähti vuoden urheilupelin ääreen ja missikisan pressisuosikki sosiaalisten pelien palkinnon varteen. Positiivisena viihdykkeenä tapahtuman avasi Nelinpelin jätkien tekemä riemastuttava musavideo ”Pelaan täysii” – kyllä siinä meni punkut nenään itsekullakin.

 

”Perinteinen pelimarkkina on laskussa, mutta digitaalinen peli- ja lisäsisältömyynti kasvaa rajusti, joten peliteollisuus kokonaisuutena voi hyvin. Vuoden 2012 myynneistä FIGMA tiedottaa tarkemmin maaliskuussa, kun koko pohjoismaiden markkinatiedot valmistuvat sisältäen sekä perinteisen että digitaalisen myynnin”, kommentoi FIGMAn hallituksen puheenjohtaja Niklas Wikblad.

Yleisöäänestyksen vuoden peli

Vuoden peli valittiin kaikkien muiden kategorioiden ehdokkaiden joukosta yleisöäänestyksellä. Äänestys toteutettiin FIGMAn omalla sivustolla. Ääniä jaettiin kaikkiaan 9 488 kappaletta ja voiton vei kotimainen Clash of Clans.

Aapeli-palkinnot

FIGMA kokosi ammattilaisraadin valitsemaan vuoden 2012 parhaat pelit kategorioittain. Ammattilaisraati äänesti pelejä ennakkojuryn kokoamalta listalta. Toisin kuin jotkut lukijat ovat ounastelleen, äänestettävien pelien lista ei ole mikään lyhyt pätkä, eikä gaalassa näytetä trailereita läheskään kaikista äänestyslistalla olleista teoksista. Ääniä annettiin siten, että kukin raatilainen valitsee kolme peliä, joista yksi saa kolme pistettä, toinen kaksi ja kolmas yhden. Voittajat ja lavalla näytetyt finalistit valikoituvat näiden äänten perusteella.

Domen valinnat ratkaisi diktaattorimaisesti JOK, joten jos ette tykkää, tiedätte ketä heitellä mutanttikävyillä.

Vuoden seikkailu/tasoloikkapeli                   

Assassin’s Creed III, Ubisoft

Domen parhaaksi äänestämä peli: The Walking Dead 

Vuoden urheilupeli

NHL 13, Electronic Arts

Domen parhaaksi äänestämä peli: Football Manager 2013

Vuoden roolipeli

Mass Effect 3, Electronic Arts

Domen parhaaksi äänestämä peli: XCOM: Enemy Unknown

Vuoden innovaatio

Wii U, Nintendo

Domen parhaaksi äänestämä: Rocksmith   

Vuoden liikkeentunnistuspeli                                                                              

Dance Central 3

Domen parhaaksi äänestämä peli: Dance Central 3 

Vuoden ajopeli

Forza Horizon, Microsoft        

Domen parhaaksi äänestämä peli: Forza Horizon 

Vuoden toimintapeli

Far Cry 3, Ubisoft

Domen parhaaksi äänestämä peli: Far Cry 3  

Vuoden perhepeli

Skylanders Giants, Activision-Blizzard

Domen parhaaksi äänestämä peli: LEGO The Lord of the Rings 

Vuoden musiikkipeli

Rocksmith, Ubisoft             

Domen parhaaksi äänestämä peli: Rocksmith   

Vuoden yhteisöllinen peli

Guild Wars 2, NCsoft

Domen parhaaksi äänestämä peli: Minecraft: Xbox 360 Edition

Vuoden mobiilipeli

New Super Mario Bros.  2, Nintendo

Domen parhaaksi äänestämä peli: New Super Mario Bros.  2 

Vuoden kotimainen peli

Legend of Grimrock, Almost Human

Myös Domen lukijat valitsivat Grimrockin vuoden parhaaksi suomipeliksi. Jei!

Lisäksi gaalassa kutsuttiin suomalaiseen pelialaan positiivisesti vaikuttaneiden henkilöiden joukkoon Anttila-tavarataloketjussa pelimyyntiä vuosia eteenpäin vienyt Markku Kormu. Vuoden pelikaupaksi valittiin Anttila-ketju ja vuoden pelimyymäläksi Prisma-ketjun Hämeenlinnan tavaratalo.

Tässä kohtaa täytyy vielä nöyrästi madellen tunnustaa, että Domen omat vuoden peli -pokaalit ovat yhä jakamatta. Excelöinti kun ei oikein onnistunut sairaslomalaiselta käsipuolelta. Nyt kun käsi taas melkein toimii ja pelitoimitusen uudelle toimistolle on vedetty internettikin, niin hommat alkavat taas luistaa ja näitäkin päästään pian dissaamaan.

Lisätietoja: www.figma.fi

 

Lisää aiheesta

Kultapelejä, platinaa ja pelimarkkinatietoa – loppuvuoden myydyimmät pelit ovat…

Vuoden pelijournalisti on… No, tiedätte kyllä.

Vuoden 2011 kaikki platina- ja kultapelit

Suomen virallinen peligaala palkitsi vuoden pelit – sekä Abyssin ja Pehun