Uusimmat

Firaxis julkisti uuden Civilizationin – avaruus kutsuu

13.04.2014 10:00 Juho Anttila

Beyond Earth

Tiedättekö te, mitä tulette tekemään syksyllä? Eilen minä en vielä tiennyt, mutta nyt tiedän. Minä aion lähettää vaimon ja lapset sukulaisten luo, vetää pimennysverhot ikkunoiden eteen ja valloittaa avaruuden. Firaxis on nimittäin julkistanut uuden Civilization-pelin, ja tällä kertaa ei toistetakaan samaa tuttua kaavaa.

Uusi Civilization on henkistä jatkoa Sid Meierin vuonna 1999 julkaistulle Alpha Centaurille. Ihmiskunta on täyttänyt maan ja käyttänyt loppuun sen resurssit. On aika suunnata katse avaruuteen ja valloittaa kokonaan uusi maailma. Arvata saattaa, ettei temppu tälläkään kertaa suju rauhanomaisesti ja ongelmitta.

Nimen Civilization: Beyond Earth saanutta teosta ei tarvitse odotella pitkään, sillä pelin on luvattu ilmestyvän jo tämän vuoden syksyllä. Alustana toimii PC, joten jälleen kerran konsolistit jäävät ilman raskasta strategiaa. Uudesta Civilizationista ei ole vielä tarjolla pelikuvaa, mutta sitä odotellessa voi hypettyä vaikka ensimmäisen trailerin parissa.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Fanimodi tuo Blizzardin tähtöset Civilizationin sotatantereelle

Glory to Arstotzka! Papers, Pleasiä Civ V:ssä!

Civilization V sai uusia leluja ja uutta kokeiltavaa – arvostelussa Brave New World