Uusimmat

Foliohatut tiukemmalle: Myös Microsoft maksaa positiivisesta YouTube-julkisuudesta

22.01.2014 18:03 Mats Kyyrö

Uutisoimme aiemmin tänään, että EA maksaa YouTube-persoonallisuuksille peliensä hypettämisestä ja niiden ongelmien peittelystä. Nyt samasta on jäänyt kiinni myös Microsoft, joka on maksanut YouTube-partnereilleen ylimääräistä videoista, joissa uutta Xbox One -konsolia esitellään ainakin 30 sekunnin ajan – pelkästään positiivisessa valossa, tietenkin.

Uutisointi ilmiön ympärillä on johtanut siihen, että useat pelivideoiden tekijät ovat alkaneet puhua kokemuksistaan salassapitosopimuksen rikkomisenkin uhalla. Joidenkin mukaan suositut pelikanavat saavat samanlaisia tarjouksia lähes päivittäin, ja niihin syyllistyvät lähes kaikki suuret pelitalot ja laitevalmistajat.

Microsoft itse on kiirehtinyt antamaan aiheeseen liittyen kaksi lausuntoa, joissa molemmissa on kiistänyt omien kampanjoidensa tavoitteena olleen asiakkaiden johtaminen harhaan.

Paljastusten myötä markkinointikeinojen eettisyydestä ovat kiinnostuneet myös Yhdysvaltojen ja brittien viranomaiset. Markkinointiviranomaisten mukaan, jos videontekijä kehuu jotain tuotetta ilman, että kertoo saavansa siitä tuotteen valmistajalta taloudellista hyötyä, rikotaan tällöin hyvää markkinointitapaa ja asetetaan kuluttajat erittäin huonoon asemaan.

Nähtäväksi siis jää, tullaanko käytäntöä ruotimaan jatkossa myös lainsäädännöllisin keinoin.

Toim. huom: veikkaanpa että tämä on pinnanalainen vakiokäytäntö ihan kaikilla firmoilla. Vastaavaa tehdään myös viihdevekottimien, kosmetiikkafirmojen, elokuvayhtiöiden sun muiden toimesta, joten mikseivät sitten pelifirmatkin aina Sonya, Nintendoa, Activisionia ja kaikkia muita myöten? Kaikkein yksinkertaisimmillaan suomalaisetkin pr-firmat kyyläävät MuroBBS:ssä ja heittelevät positiivisia kommentteja edustustensa tuotteista. Samankaltaista vaikuttamista sekin, vaikkakin hieman eri keinoin. -JOK

Lisätietoja: Ars Technica, Stealth marketing: Microsoft paying YouTubers for Xbox One mentions

 Lisätietoja: The Guardian, Stealth marketing: Microsoft paying YouTubers for Xbox One mentions

Lisää aiheesta

EA maksaa Let’s Play -videoiden tekijöille positiivisista kommenteista