Uusimmat

Fortniten kimpussa on parhaimmillaan samaan aikaan yli 8 miljoonaa pelaajaa – Voi ylittää jopa Steamissa pelaavien yhteismäärän

09.11.2018 16:01 Muropaketin toimitus

Battle royale -genren suosio on paisunut kuin oikein leivottu pizzataikina, ja sen terävin kärki Fortnite on käsittämättömän rakastettu. Fortniten kohdalla voidaankin puhua ilmiöstä, sillä peli on vuotanut tosimaailmaan ennenäkemättömällä tavalla. Esimerkiksi maailman parhaat jalkapalloilijat ovat esitelleet maalitansseissaan Fortniten liikkeitä.

Epic Gamesin Fortnite on valtava menestys, kuten hyvin tiedetään, mutta nyt sen suosiosta on kerrottu mielenkiintoinen yksityiskohta. Pelin parissa on aivan naurettavan suuri määrä pelaajia samaan aikaan: yli 8 miljoonaa käyttäjää, kertoo Criticalhit-sivusto.

Epicin mukaan Fortniten kimpussa on kuukausittain noin 80 miljoonaa pelaajaa. Viime helmikuussa paljastettiin, että samaan aikaan pelaavia on noin 3 miljoonaa henkilöä. Määrä on valtaisa, mutta ei lähellekään uusia lukuja.

Epic Games Korean toimitusjohtaja Sung Chul Park on jutellut korealaiselle Inven-julkaisulle, ja tämän mukaan Fortnitea pelaa jopa 8,3 miljoonaa pelaajaa yhtäaikaa. Määrä on järisyttävä, sillä Steamissa kaikkia alustalla tarjolla olevien pelien parissa on parhaimmillaan 13 miljoonaa henkilöä.

Jos Fortniten pelaajien määrä jatkaa kasvuaan, merkitsee se sitä, että Fortnitea pelaa useampi kuin Steamin käyttäjät yhteensä.