Uusimmat

FPS-pelien uusi MM: 145 012 pelaajaa yhtaikaa samalla serverillä

29.04.2013 19:15 Jukka O. Kauppinen

Crytekin länsimarkkinoille lähikuukausina julkaisema nettiräiskintä Warface on tehnyt uuden virallisen Guinnessin ennätystenkirjan hyväksymän maailmanennätyksen yhtaikaisten nettisoturien hostaamisesta yhdellä ja samalla serverillä. Warfacea näet väänsi 26. tammikuuta yhtaikaa 145 012 pelaajaa Moskovassa sijaitsevalla Alfa-palvelimella.

Pelaajat eivät sentään olleet samassa matsissa, mutta kuitenkin samalla serverillä.

Domen ensitestinkin mukaan ihan mainiolta vaikuttava f2p-netticooppiräiskintä julkaistaan länsimaissa lähikuukausina. Venäjällä sitä räiskii jo yli yhdeksän miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa.

Lisätietoja: http://www.warface.com/

Lisää aiheesta

Warface – kasuaalin hardcorea nettiräiskintää melkein ilmaiseksi

Trionin ja Crytek Kievin yhteistuotanto on kiintoisa paketti. Crytekin jampat käyttävät omaa pelimoottoriaan ja työstävät näyttävää räiskintäpeliä, joka rakennetaan Trionin morppi- ja nettitekniikan päälle.

Mikään pikkupeli Warface ei ole, sillä sitä työstetään jo kolmatta vuotta ja tiimi on kasvanut yli satapäiseksi. Tavoitteetkaan eivät ole ihan vaatimattomat, sillä ”me haluamme tehdä seuraavan sukupolven PC-räiskinnän.”