Uusimmat

GameStop haaveilee yhä käytettyjen digipelien myymisestä

04.07.2015 16:00 Juho Anttila

GameStop

Käytettyjen pelien kaupasta, tuosta GameStopin elinehdosta, käytiin muutama vuosi sitten kuumaa keskustelua. Pelintekijöiden ja julkaisijoiden mielestä käytetyt pelit söivät ikävästi tekijöiden tuottoja, kun GameStop ja muut puolustajat näkivät ne ennemminkin alaa piristävänä ja asiakkaita palvelevana markkinamuotona.

Pelimyynnin siirtyminen yhä vahvemmin digitaaliseen suuntaan on hiljentänyt tätä keskustelua. Digitaalisesti ladattavien pelien myyminen eteenpäin kun on huomattavasti fyysisten pelilevyjen myyntiä hankalampi haaste. Vaikka EU linjasi jo 2012, että homma on juridisesta näkökulmasta kannustettavaa, konkreettiset jälleenmyyntiominaisuudet puuttuvat yhä useimmista digikaupoista.

Oma iskunsa käytettyjen pelien digimyynneille oli myös Microsoftin päätös vetää takaisin Xbox One -konsolille suunnittelemansa, vahvasti digitaaliseen tulevaisuuteen valmistautuneet uudet verkko-ominaisuudet. Samassa yhteydessä myös mahdollisuus myydä käytettyjä digipelejä eteenpäin siirtyi jonnekin tuntemattomaan tulevaisuuteen.

GameStop ei silti ole heittänyt kirvestä kaivoon käytettyjen digipelien suhteen. Firman pomoportaaseen kuuluva Eric Bright kertoo, että mahdollisuudet ovat vielä auki. Brightin mukaan markkinoiden kasvaessa GameStop jatkaa yhä käytettyjen digipelien myyntimahdollisuuksien tutkimista. Saas nähdä, onko luvassa minkäänlaista konkretiaa, vai jääkö homma nytkin puheiden tasolle.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

GameStop pitää halpoja latauspelejä pahana virheenä

Xbox One ja käytetyt pelit käänsivät GameStopin osakkeen syöksyyn

GameStop kaipaa pelintekijöiden rakkautta