UUSIMMAT

GameStop-myymälöissä leviää ilmiö, joka saa myyjät raivon valtaan

23.09.2022 12:02 Muropaketin toimitus

GameStop-kauppojen työntekijöillä on mitta täynnä joidenkin vanhempien käytökseen.

GameStop-ketju lopetti vuonna 2020 toimintansa Suomessa, mutta rapakon takana pelikaupat pysyvät vielä hengissä. Nyt Kotaku raportoi ilmiöstä, joka nousi äskettäin esiin GameStop-työntekijöiden laajassa Reddit-keskustelussa.

Työntekijöiden mukaan monet vanhemmat käyttävät GameStopia ilmaisena lapsenvahtina hoitaessaan asioita kaupungilla. Vanhemmat siis tuovat lapset pelikauppaan ikään kuin vahdittavaksi siksi aikaa, että saavat omat asiansa tehtyä. Työntekijät eivät kuitenkaan ole vastuussa lapsista, ja he aiheuttavat ylimääräistä vaivaa kaupoissa.

Ei mikään ihme, että GameStopin työntekijöillä palaa hermot koko asiaan.

”Jos aiot jättää lapsesi johonkin ostosten ajaksi, jätä heidät kotiin lapsenvahdin kanssa. Sinun lapsesi eivät ole meidän ongelmamme. Meillä on ihan tarpeeksi lautasella”, kirjoitti turhautunut työntekijä.

Kotakun mukaan ongelma ei ole uusi, vaan siitä löytyy Reddit-postauksia vuosien takaa. Työntekijät myös valittavat, että myymälään jätetyt lapset sotkevat myymälää eivätkä laita tuotteita takaisin hyllyyn.

GameStop-myymälöiden työntekijöillä on riittänyt vaikeuksia jo hankalien työolojen ja esihenkilöiden takia. Vasta kesäkuussa uutisoitiin tapauksista, joissa kokonaisten myymälöiden työntekijät irtisanoutuivat samalla kertaa protestina GameStopia vastaan.

LUE MYÖS: GameStopin myyjät marssivat ulos ja jättivät ovelle viestin, jossa suositeltiin muita pelikauppoja