Uusimmat

GameStop nyreänä seuraavan Xboxin käytettyjen pelien estosta

09.02.2013 10:00 Juho Anttila

Julkaisijat ja kehittäjät eivät yleensä juuri pidä käytetyistä peleistä. Julkaisijatahojen logiikan mukaan käytettyyn peliin upotetut rahat ovat pois uusien pelien myynnistä, eikä järkeily välttämättä osu kovin kauas totuudesta. Muun muassa GameStopille käytetyt pelit ovat kuitenkin lähes elinehto.

Ei lienekään yllätys, että kun maailmalle levisi huhuja siitä, ettei seuraava Xbox salli käytettyjen pelien käyttämistä, tällä oli vaikutus myös GameStopiin. Yrityksen osakekurssi reagoi huhuihin tipahtamalla näkyvästi, mikä tietysti närkästyttää firman omistajia.

GameStop onkin nyt kommentoinut huhuja käytettyjen pelien estosta. Sävy on varoittava. Puhemiehenä toimineen Matt Hodgesin mukaan käytettyjen pelien esto vähentäisi myös tulevan konsolin menekkiä merkittävästi siinä, missä muutkin pelaamista rajoittavat ominaisuudet.

GameStopin kanta on ymmärrettävä, sillä käytetyillä peleillä on yhä merkittävä rooli yrityksen liiketoiminnassa. Viime vuoden tammikuussa päättyneen tilivuoden aikana käytetyt pelit muodostivat 27% GameStopin liikevaihdosta ja kokonaista 46% yrityksen voitoista. Tuoreimpien lukujen mukaan sama meno on jatkunut myös viime vuoden aikana.

Lähde: Edge

Lisää aiheesta

Huhupartio: uusi Xbox estää käytetyt pelit

Seuraavan sukupolven konsoleissa riittää vääntöä

Julkistetaanko Xbox 720 E3 -messuilla?

Muropaketin uusimmat