Uusimmat

Gears of War 3 waretettiin jo

04.07.2011 11:00 Miikka Lehtonen

Gears of War 3:n on määrä ilmestyä kuluvan vuoden loppupuolella, mutta muutamat tahot pelaavat sitä jo nyt. En puhu suinkaan mistään betatesteistä, vaan kieroista piraateista, jotka ovat onnistuneet näätäilemään Gears of War 3:n kehitysversion haltuunsa noin kolme kuukautta ennen pelin julkaisua.

Niinhän siinä todellakin kävi, että Gears of War 3:n wareversio ilmestyi maailman warepaikoille jossain vaiheessa viikonlopun aikana. Kyseessä on Epicin sisäiseen testaukseen tarkoitettu ja keskenkeräinen versio, jonka lopusta puuttuu waremiesten kommenttien mukaan muutamia tehtäviä ja peli on muutenkin sangen buginen. Kuinkas muutenkaan, eihän kyseessä ole vielä läheskään valmis peli!

Tapauksessa nolointa on se, että kyseessä todellakin on Epicin sisäinen testiversio. Mitä kautta se on vuotanut nettiin? Kuka on syyllinen? Keneltä lähtee työpaikka ja oikeuden istunnon jälkeen suuri osa loppuelämän tienesteistä? Sitä emme vielä tiedä, mutta warettelumielessä kyseessä ei ole täydellinen Microsoft-katastrofi, sillä nyt vuotanut peli ei toimi ihan joka Jonnen koneessa. Peli vaatii niin sanotun JTAG-modin, eli vanhempiin Xbox 360 -konsoleihin tehdyn rautatason modin, jonka jälkeen konsoleilla ei ole mitään asiaa Xbox Liveen. Noloa joka tapauksessa.

Ja lähde? No, emme tietenkään linkittele kyseenalaisen laillisille saiteille. Ja tähän perään hymiöitä kunnes jokaisella on hyvä mieli.

Lue myös

Avadon: The Black Fortress (PC, Mac, iPad)

PS3-lataustestissä Angry Birds, Tumble ja MUBI-leffapalvelu

Peter Molyneux ei osannut olla hiljaa

Venäläiset agentit vakoojajahdissa – Ghost of Moscowissa oli Hitman-fiilistä

Muropaketin uusimmat