Uusimmat

Gears of War -kehittäjä yrittää saada julkaisijan elvyttämään hänen kuolleen pelinsä

25.04.2023 13:53 Muropaketin toimitus

Cliff Bleszinski vihjaili aiemmin kuopatun pelinsä paluusta. Nyt hän anelee julkaisijaa olemaan häneen yhteydessä.

Pelikehittäjä Cliff Bleszinski tunnetaan yhä parhaiten Gears of War -sarjan luojana, sillä hänen myöhemmin perustamansa Boss Key Productions -studion pelit eivät saavuttaneet mainittavaa menestystä. Pari viikkoa sitten Bleszinski kuitenkin yllätti vihjailemalla epäonnisen LawBreakers-pelinsä mahdollisesta paluusta.

Tuolloin pelialan veteraanin twiitti oli epämääräinen, mutta hän kehotti faneja pysymään kuulolla. Nyt Video Games Chronicle kertoo, että asiaan on saatu selvyyttä.

Kuten Bleszinski twiittasi viime viikon puolella, peliyhtiö Nexon omistaa yhä LawBreakersin oikeudet. Alla olevassa twiitissään hän suoraan kosiskelee Nexonin toimitusjohtajaa keskustelemaan pelin elvyttämisestä.

Eri asia sitten, kuinka moni pelaaja oikeasti toivoo LawBreakersin paluuta. Vuonna 2017 julkaisu verkkomoninpeli lakkautettiin vain vuosi julkaisun jälkeen vähäisen pelaajamäärän vuoksi, ja sittemmin koko IP on ollut jäissä jo viisi vuotta, Bleszinski on siirtynyt taka-alalle ja Boss Key Productions suljettu.

Bleszinski on myös selventänyt, että hän ei haluaisi enää lähteä johtamaan pelikehitystä, mutta voisi toimia konsulttina, jos Nexon pestaisi jonkun muun studion herättämään LawBreakersin henkiin.

Saa nähdä, kuinka Bleszinskin yrityksessä lopulta käy. Tuskin kuitenkaan kannattaa pidättää hengitystä LawBreakersin paluuta odotellessa.