Uusimmat

GOG.com pelasti AD&D-roolipelit IP-viidakon hämärästä tuleville sukupolville

27.08.2015 22:00 Jukka O. Kauppinen

Juho Anttila ehättikin kertomaan jo jokunen päivä sitten kuinka puolalainen GOG.com teki jotain tosi hienoa:

Retropeleillä maineeseen noussut GOG.com on nimittäin tehnyt todellisen kulttuuriteon julkaisemalla 13 ikivanhaa ja iki-ihanaa Forgotten Realms -teemaista roolipeliä. Kolmeen pakettiin jaetusta kokoelmasta löytyy muun muassa koko Eye of the Beholder -trilogia, Curse of the Azure Bonds, Pool of Radiance, Dungeon Hack, Hillsfar ja vaikka kuinka monta muuta rakastettua peliä.

Urakka oli kuitenkin melkoinen. Jopa kunnioitusta herättävä. Niin Saavutus, että hatunnostoa tuplasti!

GOGin pääkeju Oleg Klapovsky avaa tilanteen mutkikkuutta muistuttamalla, että alkujaan SSI:llä oli vain väliaikainen lisenssi legendaaristen kultalaatikkopeliensä tekemiseen, ja AD&D:tä on sittemmin tehnyt firma jos toinenkin. Voikin sanoa ihan kiertelemättä, että SSI:n tekemisen roolipelien oikeudet olivat kadonneet lisenssiviidakon helvettiin.

Joten mistä ne sitten löytyivät? Aikamoisen salapoliisityön takana se olikin. Monen monituisten yrityskauppojen, -järjestelyjen ja säätöjen tuloksena SSI:n perintö on nykyään Ubisoftin hallinnassa. Mutta vain osittain. AD&D-roolipelit olivat pudonneet kelkasta jossain vaiheessa.

SSI:n perintöhän katosi vuonna 1994 Mindscapen uumeniin, minkä jälkeen yhtiön omistukset ovat kulkeneet kädestä toiseen. Omistajia ovat olleet muun muassa myös The Learning Company ja Mattel, minkä lisäksi oikeuksia on putoillut muidenkin syliin. Ja ihan alkujaanhan AD&T:n lisensoitiin TSR-yhtiöltä, jonka jämät ovat nykyään Wizards of the Coastin hallussa.

Mutta Ubi ei AD&D:tä siis omistanut. Eikä Mattel. Eivätkä SSI:n muinaiset omistajatkaan. Tai Hasbro tai Wizards of the Coast. Kukaan ei tiennyt asiasta mitään. Selvyyttä löytyi vasta kun SSI:n perustanut Joel Billings kaiveli arkistojaan ja ynnäsi, että todennäköisimmin AD&D-pelien oikeudet ovat joko Mattelin tai The Learning Companyn jossain vaiheessa ostaneen Gores Technology Groupin hallussa.

Ja lopulta onnasi. Gores Technology Group omisti kuin omistikin roolipelit ja myi ne ilomielin GOGille.

Tässä kohtaa olemmekin aivan erityisen sankariuden äärillä. GOG.comin kaverit sekä onnistuivat kaivamaan pelisarjan nykyisen oikeuksienomistajan esiin, että ostivat pelien oikeudet itselleen. Ostivat! Eivät vain lisensoineet, vaan ostivat!

Ja näin GOG.com sai haltuunsa yhteensä 13 klassisen aikakauden roolipeliä. Ja minusta tämä on todella hienoa huolenpitoa ja arvostamista. En oikein usko, että pelien myynneillä saadaan ikinä katettua lisenssien ostohintaa tai pelien pusertamista nykykoneilla toimivaan muotoon, eli kyseessä on paljon muutakin kuin pelkkää bisnestä:

Tämä on rakkautta peleihin. Sitä, mitä me syömme ja hengitämme.

Veljet, sisaret: kiitetään isosti GOGia ja odotellaan mitä jännää he tekevät seuraavaksi.

 

GOGin kadotuksesta pelastamat roolipelit:

  • Curse of the Azure Bonds
  • Dungeon Hack
  • Eye of the Beholder I / II / III
  • Gateway to the Savage Frontier
  • Hillsfar
  • Menzoberranzan.
  • Pool of Radiance
  • Pools of Darkness
  • Secret of the Silver Blades
  • Treasures of the Savage Frontier
  • Unlimited Adventures

Lue artikkeli: PC Gamer, How GOG rescued 13 Forgotten Realms games from licensing hell

Lisätietoja: http://www.gog.com/

Lisää aiheesta

GOG.com julkaisi todellisia retropeliherkkuja 

Good Old Games tarjoilee AD&D klassikoita ja ilmaisia kylkiäisiä 

Good Old Gamesin D&D-kampanja: Infinity Engine -pelejä pilkkahintaan! 

Pelikehittäjät: perinteiset MMO:t ovat tulleet tiensä päähän