Uusimmat

Gran Turismo 7:n hintavat autot muuttuivat vielä kalliimmiksi

31.05.2022 12:02 Muropaketin toimitus

Kalleimmat autot maksavat nyt entistäkin enemmän Gran Turismo 7:ssä, ja vain kahden virtuaalisen auton hintaa on laskettu.

Gran Turismo 7 ilmestyi alkukeväästä ylistävien arvioiden saattelemana, mutta heti perään nousi valtava kohu pelin mikromaksuista. Uusien autojen katsottiin olevan turhan kalliita ja samaan aikaan pelinsisäisten krediittien ansaitseminen ilman mikromaksuja oli tehty uskomattoman työlääksi.

Kehittäjä Polyphony Digital teki kohun jälkeen parannuksia pelikokemukseen, mutta nyt se on tehnyt jotain aivan päinvastaista. Video Games Chronicle nimittäin kertoo, että käytännössä kaikkien pelin autojen hinnat ovat yhtäkkiä nousseet.

Tuore päivitys muutti autojen hintoja ”tosimaailmaan arvioiden pohjalta”, mikä tarkoittaa, että monet pelin kalleimmista autoista muuttuivat vielä hintavammiksi. Ennätyksen teki Ferrari F40, jonka pelinsisäinen hinta pomppasi 1,35 miljoonasta krediitistä 2,6 miljoonaan. Vain parin auton hinnan kerrotaan laskeneen.

Tietysti kaikki autot voi edelleen hankkia ansaitsemalla krediittejä ihan vaan pelaamalla, mutta nyt ne ovat entistä hankalammin hankittavissa. Jää nähtäväksi, kuinka pelaajat reagoivat uuteen muutokseen, mutta kevään arviopommituksen perusteella uutista tuskin otetaan hyvällä.

Gran Turismo 7 on saatavilla PS4:lle ja PS5:lle.