Uusimmat

Huolestuttava huhu GTA 6:sta on osoittautunut onneksi vääräksi

Kuva: © Rockstar

10.09.2024 09:00 Muropaketin toimitus

Viikonloppuna esille noussut huhu Grand Theft Auto 6:n myöhästymisestä ei pitäne paikkaansa.

Odotetun Grand Theft Auto 6:n ympärillä pyöri viikonloppuna hetken aikaa huhu pelin myöhästymisestä, joka näyttäisi osoittautuneen vääräksi.

Sittemmin jo poistetussa twiitissä väitettiin Rockstarin siirtäneen GTA 6:n julkaisun vuoteen 2026 ja todeten luottotoimittaja Jason Schreierin tietävän asiasta enemmän, kunnes Schreier itse otti osaa keskusteluun. Bloombergin toimittaja kertoi puhuneensa kuuden rockstarilaisen kanssa huhun todenperäisyydestä, eikä kukaan heistä ollut kuullut aiheesta.

Schreier tosin jatkoi toteamalla, että Rockstarin johto on aivan hyvin voinut päättää pelin viivästyvän mutta jättänyt asian kertomatta varsinaiselle yhtiölle, joskin pitää viikonloppuna ilmaantunutta huhua silti perättömänä. Kyseessä on silti niin iso projekti ja julkaisuun on vielä niin pitkä aika, että mitä tahansa voi vielä tapahtua.

GTA 6 julkaistaan näillä näkymin vuonna 2025.