Uusimmat

Haastaako Enslaved Falloutit postapokalyptisen tuhon kuvauksena?

30.09.2009 13:55 Jukka O. Kauppinen

Ninja Theory -studion parhaillaan työstämä Enslaved kuulostaa ainakin lähtökohdiltaan tutulta. Otetaan yksi Pohjois-Amerikka, pudotellaan sinne kasa ydinaseita ja odotellaan, että selviytyjät kaivautuvat raunioiden alta kauhistuttavasti mutantoituneina.

Enslavedissa postapokalyptistä maailmaa katsellaan kuitenkin kahden päähenkilön monimutkaisten ihmissuhdedraamojen kautta. Ja niin, toki myös seikkailun, toiminnan ja taktisten taistelujen kera.

Yli 150 vuoden päähän sijoittuvassa pelissä ihmiskunnan rippeitä ahdistelevat myös yhä toimivat sotarobotit ja orjakauppiaat.

Kuulostaa veikeältä ja ainakin peliin asetetut panokset ovat kovia. Elokuvamaailmasta on värvätty raskaan sarjan näyttelijöitä ja tekniikkataitureita. Mukana on niin Taru sormusten herrasta -leffan Klonkku, Andy Serkis, joka näytteli myös Heavenly Sword -pelin pääpahista King Bohania. Muita kovan sarjan tekijöitä ovat säveltäjä Nitin Sawhney ja käsikirjoittaja Alex Garland.

Brittiläinen Ninja Theory on aikaisemmin tehnyt muun muassa Kung Fu Chaosin ja Heavenly Sword. Peli ilmestyy PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle vuoden 2010 aikana.

Lisätietoja: http://www.namcobandaigames.eu

Lue myös

Arvostelu: Uncharted 2: Among Thieves (PS3)

eDomen arvosteluviikko: NHL 10, Ports of Call, Rhythm Paradise, WET, Winter War

Haluatko Star Wars: The Old Republic -testaajaksi? Nyt siihen on mahdollisuus!

Lataa Fable II – ilmaiseksi

Muropaketin uusimmat