Häirikkö soitti poliisit, Youtube-striimaaja päätyi rautoihin internet-yleisön edessä

28.08.2014 21:15 | Jukka O. Kauppinen

Viime yönä muutamat Counter-Strike: Global Offensive –pelin ystävät näkivät jotain vähän erikoisempaa. The Creatures –kanavalle CS-matsiaan striimannut Jordan ”Kootra” Mathewson näet joutui tavallista rankemman häiriköinnin kohteeksi.

Joku oli näet soittanut hätänumeroon ja ilmoittanut, että Mathewson heiluu aseiden kanssa ja on jo tappanut kaksi työtoveriaan.

Mathewson striimasi ihan normaalisti matsiaan videokameran edessä, minkä ansiosta nettiyleisö näkikin livenä kuinka SWAT-yksikkö tunkeutui huoneeseen ja löi miekkosen rautoihin.

Vaikka häirikkösoitto aiheuttikin melkoisen shown, minkä lomassa poliisi sulki myös kaksi läheistä koulua, purkautui tilanne varsin nopeasti. Mathewson vapautettiin mutta hän selvitteli tilannetta poliisin kanssa. Häiriösoittajakin on jo todennäköisesti jäljitetty.

Vähemmän yllättäen tapahtumat nauhoitettiin ja julkaistiin välittömästi Youtubessa:

 

 

Tulee muuten vahvasti mieleen tämä tapaus: Pelle hävisi Call of Duty –matsin – hälytti poliisit voittajan kimppuun 

Joiltakin pitäisi kieltää niin pelikoneet kuin internettikin. Ehkä muutama kuukausi työleirilläkin tekisi ihan hyvää. Ja eräs (oletettavasti) jenkkipelaaja saattaakin nauttia pienestä pelipakkolomasta, jahka poliisit saavat kiinni. Miekkonen näet otti kunnon pultit hävitessään Call of Duty –nettimatsin – ja soitti poliisille väärän ilmiantopuhelin Skypen kautta. Ennen puhelua raivokas luuseri selvitti voittajan henkilöllisyyden tämän peli- ja nettiprofiilin kautta, ja väitti sen jälkeen poliisille tappaneensa äitinsä ja ”saatan ampua vielä muitakin!”

Lisää aiheesta

Uusi häiriköintiaalto: PlayStation Network ja Xbox Live jumittavat 

Hax0rit jatkavat perseilyään: uusina kohteina Xbox Live ja Phil Fish

Japanilaiset nettipelihuijarit haastettiin oikeuteen

Pelle hävisi Call of Duty –matsin – hälytti poliisit voittajan kimppuun