Uusimmat

Halo Infinite uudisti pelisarjaa avoimella maailmalla, mutta se olisi voinut olla vielä paljon suurempi

02.08.2022 13:00 Muropaketin toimitus

Halo Infiniten kehittäjillä oli kunnianhimoiset haaveet, mutta pelimaailmaa jouduttiin lopulta kutistamaan.

Viime vuonna ilmestynyt Halo Infinite oli pelisarjalle valtava harppaus eteenpäin, ja sen suurin uudistus oli yhdistää Halo-pelien intensiivinen räiskintä avoimeen pelimaailmaan. Lopputulos tuntui suuremmalta kuin aiemmat Halo-pelit, mutta se olisi voinut olla vielä suurempi.

Kuten Tech Radar kertoo, on pelistudio 343 Industriesin luova johtaja Joseph Staten kertonut hiljattain Halo Infiniten kehityksessä tehdyistä leikkauksista.

”Kehitystiimillä oli useita versioita kokoluokasta ja ympäristöistä ennen kuin minä liityin mukaan”, Staten kertoi. ”Emme lopulta leikanneet hirveän paljon avoimesta maailmasta, mutta alkuperäisistä suunnitelmista tiedän, että peliä skaalattiin tuntuvasti pienemmäksi siitä, mitä tiimi oli jossain vaiheessa uskonut voivansa toteuttaa.”

Statenin kertoman perusteella Halo Infinite olisi siis alkuperäisen vision mukaan voinut olla paljon suurempikin peli. Lopputulos kuitenkin toimi, ja peli sai erinomaisen vastaanoton etenkin juuri tarinallisen kampanjan osalta.

LUE MYÖS: Arvostelu Halo Infinite on se uusi tuleminen, jota pelisarja on kaivannut