Uusimmat

Halo- ja Destiny -säveltäjä voitti Bungien oikeudessa

08.09.2015 10:00 Juho Anttila

Bungien Halo-pelisarjan persoonallisesta tunnelmasta voidaan kiittää enemmän kuin vähän Halo-pelien upeita soundtrackejä. Siksi olikin melkoinen yllätys, kun sekä Haloista että Destinystä vastannut Marty O’Donnell, joka kuului vielä Bungien omistajiin, sai viime vuonna potkut omasta yrityksestään. Mies ei jättänyt hommaa tähän ja nyt oikeusjuttu potkujen ympärillä on sovittu O’Donnellille edullisella tavalla.

Huomionarvoista on, että Bungien ja O’Donnellin välisestä sovusta puhuttiin jo aiemmin. Nyt paljastuneet tiedot kertovat O’Donnellin jääneen kuitenkin huomattavasti aiemmin ajateltua selvemmin voitolle. Lisäksi oikeusjuttua koskeva dokumentaatio kertoo mielenkiintoisia yksityiskohtia O’Donnellin ja Bungien välirikosta.

Pääosa erimielisyyksistä koski O’Donnellin omistusosuutta Bungiesta, josta mies joutui luopumaan potkujen yhteydessä. Sovittelijan päätöksen mukaan tämä oli kohtuutonta ja Bungie joutuukin nyt korvaamaan merkittävisä summia O’Donnellille joko rahana tai osakkeina. Päätöstä melkein mielenkiintoisempaa on se, mitä oikeusprosessissa tuotettu dokumentaatio kertoo O’Donnellin ja Bungien välirikon syistä.

Taustalta löytyy Destinyn soundtrack, jonka O’Donnell tahtoi julkaista nimellä The Music of the Spheres. Miehen mukaan sekä Activision että Bungie suhtautuivat tähän nihkeästi. Lopulta Activision päätti myös viime hetkellä vaihtaa Destinyn vuoden 2013 E3-trailerin musiikin itse omistamakseen materiaaliksi. Tämä oli liikaa O’Donnellille.

Tapahtuneen seurauksena O’Donnell etääntyi yhä kauemmas entisistä yhteistyökumppaneistaan. Säveltäjän ulostulot julkisuudessa vahingoittivat Bungieta ja Activisionia ja samalla mainitut yritykset kokivat, että O’Donnellin työpanos jäi merkittävästi odotettua heikommaksi. Miehen eroamisesta yritettiin sopia jo vuoden 2014 alkupuolella, mutta O’Donnell ei ollut tyytyväinen ehtoihin. Lopulta potkut annettiin huhtikuussa 2014 tylysti ja kuten sovittelija nyt on päättänyt, lainvastaisesti.

O’Donnell saa nyt korvaukseksi tapahtuneesta 192 188 Bungien osaketta. Mies saa myös osallistua Bungien tulonjako-ohjelmaan kolmen vuoden ajan, mikä tuottaa jo ensimmäisen vuoden aikana 142 500 dollaria lisäkivaa. Vastineeksi O’Donnell luopuu oikeuksistaan Destinyn musiikkiin ja palauttaa kaikki kopiot siitä Bungielle.

Lähde: Gamesindustry

Lisätietoja: Halo-kotisivu

Lisää aiheesta

Halo-säveltäjä sai potkut

Bungie teki rauhan Halo-säveltäjän kanssa