Uusimmat

Halo-mestaruuskisoissa on tarjolla miljoonapotti

20.11.2015 17:30 Juho Anttila

eSports-meiningeissä liikkuu iso raha. Räiskintapuolella aiemmin lähinnä PC-pelaamiseen keskittynyt elektroninen urheilu on vallannut alaa kovasti myös konsolipaukutteluiden puolella. Eipä mikään ihme, että kohta kisataan myös Halon maailmanmestaruuskisoista. Tarjolla oleva palkintopotti onkin melkoisen muikea.

Yhteensä rahaa on jaossa tämänhetkisen tiedon mukaan 1,7 miljoonaa dollaria. Sanon tällä hetkellä, sillä potti paisuu sitä suuremmaksi, mitä enemmän pelin omistajat kuluttavat rahaa Halo 5:n mikromaksuihin. Laskenta alkoi miljoonasta dollarista tämänvuotisten Gamescom-messujen aikaan.

Halo-mestaruudesta kisataan ensin verkossa 6. joulukuuta lähtien. Joulukuun 19. ja tammikuun 31. päivän välillä Microsoft pitää parhaiten menestyneiden kesken ensin verkkokarsinnat, minkä jälkeen porukkaa karsitaan lisää alueellisissa livetapahtumissa. Tammikuun 23. ja helmikuun 21. päivän välillä ratkotaan maanosien parhaimmuuksia ja turnaus viedään loppuun maaliskuun 1. ja 20. päivän välillä.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: Halo-kotisivu

Lisää aiheesta

Halo 5 sai aimo annoksen ilmaista lisäsisältöä

Mulkaisu: Halo 5: Guardians

“Kaikki loksahtaa kohdilleen” – Halo 5 nappasi Suosittelemme-peukun