Uusimmat

Halo: ODST ei tulekaan Xbox Onelle perjantaina

28.05.2015 14:30 Miikka Lehtonen

Eilen netissä iloittiin, kun näytti vahvasti siltä, että Halo: ODST:n Xbox One -versio olisi tulossa perjantaina. Tietolähteenä kun olivat itsensä Microsoftin sivut. Nyt kellossa on toinen ääni, sillä perjantain julkaisupäivä oli virhe. Peli tulee vasta joskus myöhemmin.

Halo: ODST:n HD-uusintaversio on mielenkiintoinen paristakin syystä. Ensinnäkin peli itsessään on kiva ja pelaamisen arvoinen, mutta vielä merkittävämmin Microsoft lupasi sen Halo: The Master Chief Collectionin ostajille ilmaiseksi hyvityksenä pelin katastrofaalisen huonosta julkaisusta.

Niinpä moni innostui, kun Microsoftin sivuilla ilmoitettiin pelin ilmestyvän jo perjantaina. Jee, siinäpä vasta kiva ja odottamaton yllätys! Eihän peliä oltu vielä edes ehditty hehkuttelemaan sen kummemmin! Eilisiltana syykin sille selvisi, sillä perjantain julkaisupäivä oli peliä kehittävän 343 Studiosin mukaan vain placeholder, eli tilapäinen väliaikaisratkaisu, joka oli lyöty systeemiin joskus, kun jotain nyt piti lyödä.

Firma vahvisti Twitterin välityksellä, että ODST:n Xbox One -versio on vielä bugiviilauksessa ja että sen julkaisusta tiedotetaan ”myöhemmin”. Joten sori, Halo-väki. Joudutte keksimään muuta tekemistä viikonlopuksi.

Lähde: Twitter

 

Muropaketin uusimmat