Uusimmat

Haluatko elokuvatähdeksi? 10 miljoonalla pääset zombierainan sivuhahmoksi

15.02.2016 12:41 Jukka O. Kauppinen

Dying Light -zombieselviytymisräiskintäpeli siirtyy hiljalleen kohti uusia, aina vain laajempia painoksia, valkokangastakaan unohtamatta. Peli pohjalta näet työstetään Dying Light: The Movie -elokuvaa, jonka budjettia yritetään todennäköisesti kattaa kokonaisuudessaan yhden liiassa rahassa rypevän fanin rahoilla.

Elokuvaan näet myydään yksi sivurooli mitättömällä 10 miljoonan taalan summalla. Tällä pääsee mukaa elokuvatuotantoon sivuroolissa eikä hätää, vaikka olisitkin täysi umpipökkelö. Rahalla saa näet myös ohjausta ja stuntman-koulutusta. Kyseessä on oikein puherooli.

Noh, mainostemppuhan tämä tietysti on, eikä kukaan luultavasti tartu täkyyn. Mutta olisihan kymppimilli aika kiva lisä leffan tuotantobudjettiin, joten mikäs ettei, tarjotaan syöttiä.

Tosin: minkä ihmeen leffan? Edes elokuvapuolen totuussivusto Internet Movie Database ei sitä tunne, sen enempää kuin Google-hakukaan. Ehkä leffan tuotanto alkaa siinä vaiheessa, kun joku oikeasti ostaa sivuroolinsa.

”Hei! Tyypit! Nyt meillä on rahat leffantekoon!”

Jos ihan välttämättä haluat kokeilla kymppimillisi kelpaamista, niin se onnistuu täällä.

dyinglight_themovie_uut201602_1

Lisää aiheesta

Dying Light (PC, PS4, Xbox One)

Dying Lightia on myyty 5 miljoonaa kappaletta

Dying Lightin lisäri on niin iso, että hintaa oli ihan pakko nostaa

Pelikopteri #008 (23.02.2015) – retroa, suomipelejä, kauhua ja sotalentäjiä (Checkpoint)