Uusimmat

Hank Keirsey on sotilas Call of Dutyjen takana

20.10.2010 13:45 Tero Lehtiniemi

Kovin moni tuskin on eri mieltä siitä, että Call of Duty -sarja on sotilasräiskintöjen kovin nimi tällä hetkellä. Mutta oletteko koskaan miettineet sitä, kuka vastaa siitä että sota näyttää oikealta ja kaikki taktiset asetelmat sun muut ovat niin kuin niiden pitääkin? Niiden takana on ihan oikea sotilas, joka ei edes pidä videopeleistä. Kuinka hän sitten eksyi pelien maailman?

Hank Keirsey on eläkkeelle jäänyt Yhdysvaltojen armeijan everstiluutnantti, joka juo viskinsä raakana ja metsästää kauriita jousipyssyllä. Eli ilmeisen kova jätkä. 24 vuotta armeijassa palvellut Keirsey soti ensimmäisessä Persianlahden sodassa, jonka jälkeen siirtyi sotahistorian opettajaksi West Pointiin. Eläkkeelle jäämisen jälkeen hän siirtyi opettamaan johtajuutta yrityspomoille, ja tätä kautta löytyi kontakti pelimaailmaan.

Kun Keirsey näki Call of Duty -tiimin työssään, tämä pelejä kohtaan täysin välinpitämättömästi suhtautunut mies oli niin vakuuttunut tekijöiden omistautumisesta, että päätti jäädä. Miehen sotahistorian opettajan tausta auttoi kun pelit vielä sijoittuivat toiseen maailmansotaan, ja myös Black Opsin kylmän sodan skenaario varmasti hyötyi miehen kokemuksesta. Lisäksi Keirsey tapasi veteraaneja, joiden kiinnostavimmat tarinat päätyivät Call of Dutyihin, vaikka nämäkään eivät ensin halunneetkaan olla missään tekemisissä videopelien kanssa.

Hank Keirseyn haastattelu ja koko tarina AOL Newsin sivuilla:

Lähde:Hank Keirsey, the Real Soldier behind ”Call of Duty” -games

Lue myös

Blizzard ryhtyy oikeustoimiin huijareita vastaan

Fallout: New Vegasin pelitestaus ei nyt ihan vakuuta

Facebook-pelit nuuskivat yksityistietoja

Uusi japsirope tarjoaa tissejä ja lampaita

 

Muropaketin uusimmat