Uusimmat

Harmin paikka – uusi suomipeli kompastuu itseääntoistavuuteen ja tekoälyyn – arvostelussa Shadwen

29.05.2016 10:00 Jukka O. Kauppinen

Frozenbyte-studio tunnetaan erityisesti pääosin oivallisista Trine-peleistä ja löytyy sieltä kauempaa vaikkapa Shadowgroundsienkin kaltaisia räiskintäelämyksiä. Hiiviskelyseikkailu Shadwen ei kuitenkaan osu nyt oikein nappiin, kuten Juho Anttila meille seuraavaksi kertoo:

Shadwenin pelimekaniikka on oivaltavan yksinkertainen. Aika kuluu pelimaailmassa ainoastaan silloin, kun päähenkilö liikkuu tai pelaaja painaa pohjaan ajan kelaamiseen pyhitettyä nappulaa. Aikaa voi kelata myös taaksepäin, mikä onkin tarpeellinen taito kiinnijäämisen tai kuoleman koittaessa.

Pelimaailma puolestaan on täynnä virtuaalisia fysiikan lakeja tottelevia laatikoita, piiloutumisen mahdollistavia heinäkasoja ja muuta mukavaa. Lisäksi Shadwenilla on käytössään kiipeilykoukku, jonka avulla on mahdollista sekä kiivetä korkeille tasanteille, heilauttaa itsensä paikasta toiseen ja mikä tärkeintä, herättää vartijoiden huomiota tyrkkimällä ja kiskomalla laatikoita ja muita esineitä.

Pelin edetessä Shadwen avaa arkkuja, joista löytyy resursseja ja piirustuksia. Näiden avulla voi rakennella erilaisia ansoja, jos pelkkä selkään puukottaminen ei riitä. Viholliset eivät toki myöskään ole puolustuskyvyttömiä. Jos Shadwen havaitaan, huikkaa vartija hälytyksen ja peli on ohi. Tai ei oikeastaan ole, sillä aikaa voi tällöin kelata taaksepäin ja kokeilla suoritusta uudestaan, hieman eri tavoin.

Lue koko arvostelu: Shadwen – kotimainen hiiviskely kompastuu kurjaan tekoälyyn (PC, PS4)

Shadwen

Lisää aiheesta

Illusion – mobiilimarkkina on kovaa bisnestä (päivä 2)

Mulkaisu: Trine 3: The Artifacts of Power

Shadowgrounds Survivor (PC)

Trine (PC, PS3, 360)

Trine 2 (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

Trine 2: Director’s Cut (Wii U)

Trine 2: The Goblin Menace DLC (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

Trine 3 The Artifacts of Power (PC)

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat