Uusimmat

Harmonix tahtoo löytää uusia tapoja yhdistää pelit ja musiikki

11.07.2014 20:00 Juho Anttila

Musiikkipeleistä puhuttaessa useimmille tulee mieleen Guitar Hero lukuisine jälkeläisineen ja jälkikasvuineen. Pääasiassa rytmeihin perustuva pelattavuus pitää sisällään vain osan siitä, mistä musiikissa ja musiikin tekemisessä on kyse. Musiikkipeliveteraani Harmonix tahtoo löytää keinoja laajentaa musiikkipelitarjontaa.

Firman tuleva lisenssipeli, Fantasia: Music Evolved, pyrkii tekemään juuri tätä. Illusion-seminaarissa Joensuussa puhunut pelin luova ohjaaja Matt Boch kertoi, että rytmipeleistä puuttui itse luomisen riemu. Tämän puutteen paikkaamiseksi pelaajille on kyettävä tarjoamaan työkalut, joilla on mahdollista luoda musiikkia, joka tuntuu omalta ja kuulostaa hyvältä ilman, että pelaajalta vaaditaan merkittäviä sävellystaitoja.

Kinect-ohjainta hyödyntävä Fantasia: Music Evolved kannustaa luovuuden lisäksi tarinankerrontaan. Musiikin kertomien tarinoiden visualisoiminen on asia, jota ei olla toistaiseksi käsitelty peleissä vielä kovinkaan syvällisesti. Fantasia: Music Evolvedin kehityksen ainaka Harmonix on panostanut vahvasti myös tähän osa-alueeseen.

Esityksen yhteydessä nähdyt demovideot antoivat viitteitä siitä, mitä Harmonix on saanut aikaiseksi. Musiikki ja visuaalisuus kietoutuivat kauniiksi kokonaisuudeksi ja interaktiivisuudestakin annettiin viitteitä. Tärkeintä on kuitenkin se, miltä lopullinen peli tuntuu. Sen pääsemme näkemään syksyllä, kun Fantasia: Music Evolved ilmestyy.

Lisää aiheesta

E3Dome: Fantasia-elokuva muuttuu musiikkipeliksi

Ari Pulkkinen kertoo: Pelimusiikki on vihdoin Teosto-kelpoista

Pelijournalistilegenda Ste Curran julisti pelialan kuolemasta

Muropaketin uusimmat