Uusimmat

Harvinaista tietokoneiluherkkua lauantaina – Amiga elää yhä

18.09.2014 19:30 Jukka O. Kauppinen

Ensi lauantaina kannattaa suunnata Tampereen pääkirjastoon, vaikka ei olisi edes retrohörhö. Saku 2014 –tapahtumassa kun tehdään muutakin kuin fiilistellään Amiga- ja Commodore-retroilun parissa.

Vaikka Amiga kuolikin tasan 20 vuotta sitten, on koneen ympärillä edelleen aktiivinen ja elävä yhteisö ja yritystoimintaa, joka tuottaa paitsi uusia Amiga-tietokonemalleja, myös jatkaa koneen käyttöjärjestelmän ja tekniikan kehitystä. Lisälaitteita, ohjelmia ja pelejä julkaistaan yhä.

Amiga oli jo vuonna 1985 edistyksellinen kone, jonka moniajava käyttöjärjestelmä ja kehittynyt tekniikka  loivat ympärilleen kukoistavan ja suorastaan rakastavan käyttäjäyhteisön. Amiga-tietokoneita ei nähty pelkkänä rautana, laitteena, vaan jonain paljon enempänä. Ei ehkä aivan suorastaan ystävänä, mutta rakkaana työkaluna ja pelikoneena. Laitteena, jolla oli sielu ja persoona.

Tämä henki elää yhä, eikä vain retroyhteisössä.

Aamulehtikin puffaa!

Mikä ihme siinä on, että 20 vuotta sitten konkurssiin menneen tietokonevalmistajan tietokonemallisto jaksaa yhä kiinnostaa ja innostaa? Ehkä sitä voi tutkiskella tapahtumassa, jossa on esillä retrojuttujen lisäksi myös uusimpia Amiga-malleja, esitelmiä, ohjelmaa, tuotejulkistuksia, yhdistyksiä, keräilijöitä ja kaikennäköistä muuta, mitä ei virallisessa aikataulussa tai flaierissa oikein täysillä tuoda esille.

  • 10:00 Tapahtuma aukeaa, kymmenet esittelykoneet ovat katseltavissa ja käytettävissä koko tapahtuman ajan
  • 11:00 Commodore 64 -pelikilpailu
  • 12:00 Ex-Commodore/Amiga-johtajan Petro Tyschtschenkon puhe, esittelee muistelmateoksensa
  • 13:00 C64- ja Amiga-pelikilpailuja
  • 16:00 Tapahtuma päättyy

Muiden yhdistysten ja yritysten seasta löytyy myös talkoina tehtävän Skrolli-lehden edustuspiste, jossa lehden tekijöitä voi käydä tökkimässä ja ehdottomassa itseään juttujen tekijäksi.

Ps. Demosceneklubi Tampere muuten päräyttää ensi viikolla 27.9.!

Lisätietoja: Saku 2014

Lisätietoja: Saku-aikataulut ja lisätietoja

Lisätietoja: http://skrolli.fi/

Lisätietoja: Aamulehti

Lisää aiheesta

20 vuotta vanha peli löytyi komerosta – ja herää uudelleen henkiin 

Bloodhouse ja Stardust – miten Amigan huikea avaruusräiskintä syntyi? 

Hiekkalaatikkopelien uranuurtaja vuodelta 1989 tehdään uusiksi

Skid Row oli paitsi bändi, myös kova piraattipoppoo