Hearthstone-kehittäjät paljastivat olevansa uuden Marvel-pelin kimpussa

04.01.2019 15:15 | Muropaketin toimitus

Marvel’s Spider-Man oli eräs viime vuoden kehutuimmista peleistä, ja entiset Hearthstone-kehittäjät ovat kertoneet olevansa tekemässä upouutta Marvelin maailmoihin sijoittuvaa peliä.

Blizzardilta lopputilin ottanut Hearthstone-kehittäjä Ben Brode on ilmoittanut olevansa uuden Marvel-pelin kimpussa. Brode lähti Blizzardilta viime keväänä, ja otti samalla koko tiiminsä mukaan työskentelemään perustamaansa Second Dinner -studioon.

Second Dinner on paljastanut saaneensa 30 miljoonan euron rahoituksen uuteen Marvel-projektiin samalta kiinalaiselta yhtiöltä, joka sijoitti 100 miljoonaa euroa viime vuonna Bungien salaista projektia varten.

Second Dinner -studiolla on ilmeisesti kovat piipussa, sillä sen edustaja Hamilton Chu on kertonut studionsa työstävän kaikkien aikojen parasta peliä. Chu toimi aiemmin Hearthstonen päätuottajana. Hänen mukaan pelin työstämisessä tulee kestämään vielä jokunen tovi, mutta sen prototyyppi on jo valmiina. Studio etsiikin parhaillaan pelialan ammattilaisia auttamaan uuden Marvel-pelin teossa, selostaa Eurogamer.

Muropaketin uusimmat