Uusimmat

Helkkarin kiva kitarapeli.. Siis opettaja.. Vaiko työkalu? Yks hailee, Rocksmithillä on kiva soittaa!

26.11.2013 13:15 Jukka O. Kauppinen

Heikki Takala haikailee taas kalliiden ja hienojen kitaroiden perään. Ai miksikö? No, se on se Rocksmith…

Edelliseen Rocksmithiin tutustumattomille kertaus: Rocksmith yhdistää oikean kitaran konsoliin, ja lukee nuotit kitaran mikkien kautta. Otelauta näytetään livenä televisiossa ja värikoodatut nauhat sekä merkit indikoivat seuraavaksi soitettavaa sointua.

Tapa oppia on oiva. Jokainen biisi alkaa helpoimmista rytmikuvioista, ja taitojen karttuessa sointuja tulee alati lisää kunnes kitaristin oletetaan osaavan soittaa koko biisin. Tämä toimii hyvin valtaosan ajasta. Useimpien artistien sävellykset perustuvat tietynlaisiin yksinkertaisiin peruskuvioihin, jotka yksinkertaisesti saavat kasvaessaan nyansseja. Nämä nyanssit lisätään ajan mittaan kuvioihin mukaan, ja laulun oppiminen on usein orgaanista. Esimerkiksi Musen tai Foo Fightersin laulut ovat komppikuvion selvittyä varsin helppoa soiteltavaa, eivätkä eksoottisemmatkaan tuttavuudeet ole juuri tämän hankalampia.

Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön. Slayerin War ensemble kuuluu niihin lauluihin, jotka on syytä opetella ennen Rocksmithin versiota. Nuotit paukkuvat eteen sellaisella vilinällä etteivät ruutua lukemaan ehdollistetut aivot pysy enää perässä, ja biisi pitää vetää tunteella ja selkärangasta.

Rocksmithin tapa lienee helppo omaksua, jos vasta aloittelee harrastustaan. Ne jotka ovat tottuneet lukemaan sinnepäin tehtyjä tabulatuureja ovat kuitenkin hetken aikaa hukassa. Mutta vain hetken. Rocksmithin nuotinnosjärjestelmä on kenties parempi tapa näppäillä kuin tablat, sillä se parantaa koordinaatiota kielien ja otteiden välillä, vaikkakin ajoittain oktaavin mittaiseksi venyvä otelauta saattaa olla hankala lukea television ruudulta. Jäin myös kaipaamaan perusnuotteihin perustuvaa versiota lauluista, joka olisi kenties antanut ennalta tuntemattomasta biisistä jonkinlaisen yleiskatsauksen ennen skaaloihin sukeltamista.

Lue koko arvostelu: Rocksmith 2014 (PC, PS3, Xbox 360)

Lisää aiheesta

Mulkaisu: Rocksmith

Rocksmith (PC, PS3, Xbox 360) 

Rocksmith -ensikosketus – lopultakin todellista kitarapelaamista 

Muropaketin uusimmat