Uusimmat

Hideo Kojima uudelleenkäsikirjoitti koko Death Stranding 2:n koronan jälkeen – ”En halunnut ennustaa enempää tulevaisuutta”

11.12.2022 22:03 Muropaketin toimitus

Vuoden 2019 lopulla ilmestynyt Death Stranding kertoi ihmisten yksinäisyydestä ja eriytymisestä, mikä ennusti vahingossa pelottavan hyvin elämää tulevan koronavirusepidemian aikana. Enää Hideo Kojima ei halua ennustaa tulevaisuutta.

Hideo Kojima julkisti Death Strandingin jatko-osan aiemmin tällä viikolla. Pelin käsikirjoitus on kuitenkin kokenut kaksi versiota, kertoo IGN.

”Olin jo kirjoittanut koko pelin ennen pandemiaa, mutta koettuani pandemian kirjoitin koko tarinan alusta asti uudelleen”, Kojima totesi. ”En halunnut ennustaa enää yhtään enempää tulevaisuutta.”

Kojima on ennenkin osunut peliensä tarinoilla pelottavan hyvin oikeaan. Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty osasi ennakoida misinformaation leviämisen kauan ennen kun se tapahtui oikeasti.

LUE MYÖS: Death Stranding 2 julkistettiin – Traileri on ehtaa Kojimaa