UUSIMMAT

Hinkit hyllyvät SoulCalibur V:ssä

05.01.2012 14:30 | Jukka O. Kauppinen

Project Soul kertoo hienoja uutisia: SoulCalibur V -mätkintä on valmis ja suuntaa jo täyttä kyytiä kohti pelaajia. Kultaversion muuntumista käsissä hypisteltäväksi peliksi joudutaan kuitenkin odottamaan vielä pieni tovi, 3. helmikuuhun saakka.

Pelistä julkaistaan totuttuun malliin useita eri painoksia, keräilyversion sisältäessä pelin ohessa taidekirjan, SoulCaliburien musiikillista historiaa esittelevän musiikki-CD:n, making of -videoita, DLC-latauskoodin, taidekuvia ja muuta näpsäkkää.

Soulcalibur V sijoittuu peliajallisesti 17 vuotta edellisosan jälkeen ja esittelee kasan uusia hahmoja, jotka kamppailevat taas kerran eeppisesti pahan voimia vastaan.

Ketään pelisarjan ystävää tuskin varsinaisesti yllättää se, että viitosessa tarjoillaan runsain mitoin hyllyviä hinkkejä – mutta uutena juttuna hinkkeihin voi hommata nyt myös virtuaali-silikoneja. Mikäs sen hienompaa kuin kustomoida pelihahmonsa rinnusvarustuksia, etenkin jos niitä vielä voisi käyttää myös lähitaisteluaseena. Toivottavasti ominaisuus on toteutettu sukupuolisesti tasa-arvoisesti niin, että rintalihaksia voi tuunata myös mieshahmoilla.

Jotta hinkittely olisi täydellistä on pelissä myös zoomailutoiminto, jonka avulla muokkaamiensa tappelijoiden vartaloita voi tirkistellä joka puolelta.

Peli on muutenkin tuhma, sillä siinä kuuluu myös kirosanoja. Muistakaa siis takavarikoida Soulcaliburit pilteiltä.

Lisätietoja: http://www.soulcalibur.com/

Lisää aiheesta

Soul Calibur IV (PS3, 360)

Sexyt koulutytöt ottavat yhteen

Soul Caliburin tissit speksataan virallisesti ja tarkasti

Lue myös

Domen pelitoimituksen vuoden pelit: osa 2

Video: Todellisen maailman WipeOut on entistä lähempänä

WoWin huipulla käydään kamppailua, jossa jaetaan bannejakin

Äänestä: Valitse vuoden 2011 parhaat pelit